Suomen Uutisissa koulutuksen lisäksi puututtiin myös muihin aiheisiin.
Olemme Korhosen kanssa, toinen Helsingissä, toinen Uudellamaalla, molemmat huomanneet köyhimpien eläkeläisten hädän.
On aivan selvää, että 750 euroa ei riitä elämiseen asuu vanhus sitten Pääkaupunkiseudulla tai maalla. Yli 100 000 eläkeläistä kituuttaa takuueläkkeen varassa. (Ilta-Sanomat 16.2.2015)
Takuueläkkeellä elävien vanhusten määrä lisääntyy koko ajan.
Seuraavan hallituksen tärkeimpiä asioiota on hoitaa köyhimpien vanhusten asiat kuntoon.
Perussuomalaiset esittävät:
- takuueläkkeisiin 15 euron korotus (Kaleva 29.3.2015)
- 1 000 euron tulot kuussa verovapaasti (Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma)
27.3. Suomen Uutiset

Huono-osaisuutta riittää
Suomessa vaikka vientiin asti. Sen ovat Korhonen ja Lundell kuulleet
kiertäessään vaalitilaisuuksissa, joissa ihmiset ovat tulleet kertomaan
huolensa miten saavat hankittua edes joka päiväisen leipänsä.
– Monet isänmaansa eteen
työnsä tehneet eläkeläiset ovat kertoneet, että eläke ei riitä elämiseen vaan
pitää elää nälässä. Noin 750 euron peruseläke ei riitä, mutta tuhat euroa
antaisi jo jonkinlaisen selkänojan, Lundell tuumii.
Myös verovaroilla
tuotettavien sosiaali- ja terveydenhoitopalvelujen vaikea saatavuus on noussut
esille torikeskusteluissa.
– Ihmisten pompottaminen
luukulta toiselle terveydenhuollossa tai sosiaalitoimistossa pitää lopettaa ja
palvelut on tarjottava yhden luukun periaatteella. Turhaa byrokratiaa on
karsittava, jotta ihmiset eivät uuvu tukihakemuspapereiden alle, Korhonen
vaatii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti