lauantai 21. tammikuuta 2023

Lisää vantaalaisia kansanedustajia


Vantaan Sanomat 21.1.2023

Mielipide | Vantaalaisen kannattaa äänestää eduskuntavaaleissa vantaalaista

Mitä enemmän meillä on yli puoluerajojen vantaalaisittain yhteen hiileen puhaltavia kansanedustajia, sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa vantaalaisittain tärkeisiin asioihin myös valtakunnan tasolla, muistuttaa kirjoittaja.

Suhteessa kaupungin asukaslukuun vantaalaisia kansanedustajia on liian vähän. Suurimmalla puolueella Kokoomuksella on vain yksi kansanedustaja, samoin Perussuomalaisilla ja Vasemmistoliitolla. Viime eduskuntavaaleissa Sosialidemokraatit onnistuivat hyvin saaden kolme kansanedustajaa.

Yhteensä vantaalaisia kansanedustajia on vain kuusi. Vertailun vuoksi on todettava, että asukasluvultaan hieman Vantaata suurempi naapurimme Espoo sai viime vaaleissa läpi 12 kansanedustajaa.

Kaikki ymmärtävät, että Vantaalla on erityisongelmia. Esimerkiksi segregaatioalueiden koulujen rahoitus ei ole riittävä. Kouluissa on paljon vieraskielisiä oppilaita, joiden tuki ei ole riittävällä tasolla. Alueiden koulujen perusopetusryhmien koko olisi painettava maksimissa kuuteentoista oppilaaseen, jotta opettajilla olisi kunnolla aikaa yksittäisten oppilaiden opettamiseen. Poppakonsteja ei ole. Rahaa ei tietenkään saa ottaa muilta kouluilta pois.

Kun valtio on toimillaan tuonut Vantaalle paljon vieraskielisiä ihmisiä, valtion on myös tuettava kaupunkia vahvemmin segregaation ehkäisemiseksi. Ylivoimaisesti paras tapa on tukea vantaalaisia kouluja, joissa tehdään vahvaa integraation perustyötä eli opetetaan vieraskielisiä lapsia ja samalla sopeutetaan heitä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Perussuomalaiset yritti budjettineuvotteluissa saada rahaa segregaatioalueiden koulujen perusopetusryhmien koon alentamiseksi kuuteentoista oppilaaseen. Kaikki poliittiset ryhmät ymmärsivät tarpeen, mutta samalla selvää oli, että kahdeksan miljoonan euron etsiminen kaupungin budjetista oli mahdotonta.

Valtio ei saa jättää Vantaata yksin.

Mitä enemmän meillä on yli puoluerajojen vantaalaisittain yhteen hiileen puhaltavia kansanedustajia, sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa vantaalaisittain tärkeisiin asioihin myös valtakunnan tasolla.

Harras toive on, että vantaalaiset äänestäjät lähtisivät sankoin joukoin uurnille kevään eduskuntavaaleissa ja äänestäisivät omia ehdokkaitaan kuten muidenkin kuntien äänestäjät tekevät.

Voidaan ajatella, että oman kaupungin ehdokkaan äänestäminen on kotiseuturakkautta.

Kai-Ari Lundell (ps.)

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen