maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lisää työntekijöitä Euroopan talousalueen ulkopuolelta?

Ministeri Päivi Räsänen haluaisi lisätä työperäistä maahanmuuttoa Euroopan talousalueen ulkopuolelta, vaikka Suomen työttömyysluvut ovat karmeita.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli tammikuussa 230 000 työtöntä, noin neljännesmiljoona ihmistä. Työttömyysaste on nyt 8,8 %. Suurempiakin lukuja on esitetty, 350 000 työtöntä, työttömyysaste 13,7 %.

Olen ilmeisesti naivi, kun haluan, että ensin on työllistettävä omat ja sitten vasta muut.

Räsänen perustelee ehdotustaan sillä, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tarvetta on bussinkuljettajille ja siivoojille (Demokraatti).

Räsäsen olisi syytä vilkaista Uudenmaan työttömyystilastoja, Uudellamaalla tammikuun
lopussa oli yli 91 000 työtöntä.  

Räsäsen ehdotus, että työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinta voitaisiin poistaa kokonaan, on todella raju. Haluaako Räsänen, että puoli intiaa tulee Suomeen töihin polkemaan suomalaista työtä ja palkkoja alas?

Tätä rataa Suomi-laivaa uppoaa.


2.3. Demokraatti


Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa. Työperäisen maahanmuuton saatavuusharkintaa pitäisi hänen mielestään väljentää tai poistaa se kokonaan.

Euroopan talousalueen ulkopuolelta tehtäviä rekrytointeja rajoitetaan tällä hetkellä niin sanotulla saatavuusharkinnalla. Sen mukaan työnantajan on pystyttävä osoittamaan, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla.

Räsäsen mielestä turhan byrokratian karsiminen auttaisi niin yrityksiä kuin maahanmuuttajia.

1 kommentti:

  1. Aika pommi, että Kristillisdemokraatit, jotka ovat kuitenkin olleet se ainoa toinen puolue joka on tuonut esiin maahanmuuton ongelmia, hyppää näin näkyvästi elinkeinoelämän masinoiman palkka-alennusmyynnin kannattajaksi (perusteet ja perustelut kantaani olen kirjoittanut ehdokkaamme edellisen päivityksen perään).

    Näyttää siltä että te persut olette sittenkin ainoa puolue joka säilyttää päänsä kylmänä maamme monikulturisoimisessa, lue = alenneustyövoimareservin luomisessa ja hyvinvointivaltion alasajossa. Muutama moskeija sinne tänne on pikkuseikka verrattuna siihen, mitä nämä väestösiirtymät tekevät yhteiskuntarakenteellemme ja sen taloudellselle pohjalle. Seurauksena ei ole moni- vaan köyhyyden ja syrjäytymisen monokulttuuri ja pahimmassa tapauksessa esim. Ruotsin ja Pariisin no go- alueet.

    t. v.v.v

    VastaaPoista