torstai 29. tammikuuta 2015

SAK:n koulutuksessa


Sain kutsun SAK:n koulutustilaisuuteen, jossa järjestö esitteli omia tavoitteitaan. Tilaisuus pidettiin toissapäivänä SAK:n hallituksen tiloissa Hakaniemenrannassa.

Paikalle oli kutsuttu eri puolueiden edustajia, Kokoomuksesta, RKP:sta ja Kristillisdemokraateista ei kukaan saapunut paikalle. Perussuomalaisia kansanedustajaehdokkaita oli ainakin neljä.

Moni ehdokas oli itse jonkinsortin ay-vaikuttaja. Minä olen Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n valtuutettu.

Oli hyvin mielenkiintoista kuulla naapurikeskusjärjestön tavoitteita. Hämmästyin, kuinka lähellä osa SAK:n tavoitteista oli Perussuomalaisten tavoitteisiin nähden. Sekä SAK että Perussuomalaiset ovat hyvin huolissaan työllisyydestä ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä.

Perussuomalaisten kannattajista suurin osa on perusduunareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti