maanantai 5. tammikuuta 2015

Persujen pelko on kauhia Peräpohjolassakin

Iltalehti hyökkäsi tänään Perussuomalaisia vastaan kahden toimittajan voimin peräti kolmella artikkelilla. 

Triplahyökkäys on mielenkiintoinen, koska Perussuomalaiset ei ole kuulunut hollitupahallitukseen, eikä näin ollen ole suorassa vastuussa Suomen talouskurjimukseen ja sen seurauksiin. Viedään huomio pois itse pääasiasta.

Harvoin oppositiopuoluetta kohtaan on hyökätty yhden median taholta näin rajusti. Selvästi yritetään lyödä kiilaa Perussuomalaisten riveihin.

Jahti todennäköisesti tulee tiivistämään Perussuomalaisten rivejä. Puolue saa mukavaa lisäpontta tulevaan eduskuntavaalitaisteluun.

2 kommenttia:

  1. Juuri näin. Persuja pelätään, edelleen. Mutta esiin tulleet asiat ovat osaksi tosia. Konsensuspuoleena ei menestytä, eikä muuteta maata, minkä tulisi aina olla tavoitteena.

    -Halla-ahon laskelma ja analyysi että Suomi ei kestä kumuloituvaa maahanmuuttoa taloudellisesti eikä kulttuurisesti on kyllä ihan oikea ja viisas ja Soini kyllä sen hyvin tietää, ja tulee ottamaan asian reilusti keväällä esiin.

    -EU-särmä on ehkä unohtunut. Persujen rohkea ajattelu että euro on perusteiltaan hajoava valuutta ennemmin tai myöhemmin, tulisi tuoda takaisin agendalle; luotan tässäkin Soiniin ja kaikkiin ehdokkaisiin.

    -EU:n laajentuminen, euron laajentumisesta puhumattakaan, ehkä myös NATO:n laajentuminen, ei ole reaalipolitiikkaa seuraavan vaalikauden aikana.
    Itse en pelkkää Putinin(kaan) Venäjää mutta mammutti-EU:ta monine heikkoine uusine jäsineen kylläkin. Meidän tulisi vastustaa EU-federaatiota (liittovaltiokehitystä) eikä Venäjän federaatiota, koska edellisessä olemme mukana itse päättämässä ja siihen voimme ainakin vaikuttaa.

    Tsemppiä ehdokkaat. Te nousette kahdenkymmenen prossan kantaan taas, kunhan persut palaavat siihen rohkeuteen mitä vain ne ovat osoittaneet kotomaan politiikassa.

    t. vihreä vara

    VastaaPoista
  2. Vielä tekee mieli vähän lisätä. Näin Soini plokissaan:

    "Perussuomalaiset ovat koko ajan ollet oikeassa EU: n tukipakettipolitiikasta ja eurosta mahdottomanana valuutta-alueena. Nyt saksalaisetkim, Der Spiegelin mukaan, ovat valmiita Kreikan euroeroon, jos kommunistinen Syriza voittaa vaalit.Tämä kaikki tulee neljä vuotta liian myöhään. Kriisi on maksanut satoja miljardeja. Silti, Kreikan euroero on nytkin parempi vaihtoehto sekä Kreikalle että euroalueelle."

    Soinin analyysi on oikea, vrt. siihen mitä kirjoitin yllä. Kreikka ulos ilman muuta, mutta on myös niin ettei Balkanin eikä entisen NL:n maita voi hyväksyä mukaan mitenkään, EU:hun niistä osa jo kriteereittä otettiin, euron kanssa pitää välttää vielä pahempi munaus. Latvia ja Liettua eivät olleet kypsiä nekään.

    Minä olin ennen vanhaan EU:n kannattaja mutta käänsin takkini heti kun EU alkoi villisti laajentumaan ja oli jokaisen helppo tajuta ettei EU:ssa eikä eurossakaan ole kysymys taloudesta, talousalueesta vaan kysymys on EU-federaation eliitin (Brysselin Kreml) kontrolloimattomasta POLIITTIISESTA laajentumishalusta - jos kärjistää niin voi sanoa, että menossa on eräänlainen uusi versio Barbarossa suunnitelmasta. EU:hun eurooppalaisen rauhan takaajana en enää usko. Kansallisen päätäntävallan ja yhteiskunnallisen suunnitteluvallan poistajan toimeen kyllä uskon. Laskun tästä europolitikoinnista maksavat mm. suomalaiset veronmaksajat miljarditasolla.
    Juuri tässä persujen pitäisi nyt skarpata. Euro ei ole Suomen valuutta näillä spekseillä, ei enää. Briteilläkin on nyt selkeä EU-vastainen koko ajan suosiotaan kasvattava kansanliike ja puolue, jota alan kadehtia ellei meidän ps-puolueemme näytä kynsiään tässä asiassa. Uskon että näyttää. Suomen talous ei nouse euron kanssa huristellessa Itä-Euroopassa.

    t. vihreä (ja vireä) varavaltuutettu

    VastaaPoista