keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Oksettava joukkomurha Ranskassa

Länsimainen demokratia ja lehdistönvapaus ovat saaneet ammottavan syvän haavan.
Järkyttävää. Toipuminen tulee kestämään kauan. Tuli paha olo.
Ikävä kyllä on pakko todeta, että joukkomurha ei ollut järisyttävä yllätys. Jotain tällaista on koko ajan ollut odotettavissa.
ISIS:n toiminnalle on laitettava kertakaikkinen stoppi tavalla tai toisella.
En tiedä yhtään uskontoa, johon kuuluu kosto. Huuto olemme kostaneet profeetan on oksettava.

Yle 6.1.
Ranskalaisen satiirisen viikkolehden Charlie Hebdon toimitukseen tehdyssä hyökkäyksessä on kuollut ainakin 12 ihmistä, kertoo poliisi. Kaksi kuolleista on poliiseja.
Hyökkäyksessä haavoittui noin kymmenen ihmistä, joista monen vammat ovat vakavia.
Naamiotuneet asemiehet hyökkäsivät Pariisissa sijaitsevan lehden toimitukseen puolenpäivän jälkeen keskiviikkona. Ammuskelun jälkeen miehet pakenivat paikalta. Hyökkääjien kerrotaan huutaneen "Olemme kostaneet profeetan".

3 kommenttia:

  1. Eurooppa on itse ovensa avannut, maanosaan on otettu vastaan, ja koko ajan otetaan vastaan lisää miljoonia muslimeja, joille ei enää nyky-Euroopassa ole luvassa työllistymistä eikä siis minkäänlaisia integroitumisen mahdollisuuksia. Tätä tämä tulee olemaan jatkossakin. Sitten ihmetellään "radikalisoitumista."

    Toivottavasti maahanmuutosta tulee selkeä ja avoin vaaliteema.

    Haluaisin nähdä konsensuseliitin yrittämässä perustella miksi maahanmuuttoa edelleen avataan, vaikka muuttajille ei ole luvassa kuin sivullisuutta tulonsiirtojen varassa tässä maassa. Sama koskee Ranskaa, Ruotsia, varmasti kaikkia EU-maita.

    Monet ovat sitä mieltä että tässä on kysymys kahden täysin yhteensovittamattoman kulttuurin yhteentörmäyksestä (pilakuva-episodi alleviivaa sitä juuri). J

    Jos ja kun näin on, on osattava vetää johtopäätökset. Maahanmuutto on perusteltua vain jos integroituminen tapahtuu vallitsevaan kulttuuriin kunnolla. Jos toinen jalka jää Arabian niemimaan hiekkaan, luvassa on varmasti ristiriitoja ja vielä pahempaa jälkeä, kuten nyt Pariisissa.

    Maahanmuutto on terveellä pohjalla ja jopa tervetullutta silloin kun tulija kykeneen elättämään itse itsensä työllään ja sopeutuu kulttuuriin. Muuten ei.

    t. nimimerkki vihreä varavaltuutettu

    VastaaPoista
  2. Pistän vielä yhden näkökulman. Nyt media itkee Suomessakin tämän pariisilaisen satiiri-lehden kohtaloa pahoitellen nimenomaan sanan- ja ilmaisun vapauteen kohdistuvaa hyökkäystä.

    Soiko kenenkään kello?

    Niin, meillähän on eräs hyvin tunnettu kotimainen politiikko, joka myös harrasti omilla sivuillaan satiiria samasta aihepiiristä kuin tuo ranskalainen lehti, mutta hänpä saikin oikeuslaitokselta tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, eli suomeksi sanottuna leiman ja varoituksen rasismista! Eipä media pitänyt tuolloin asiaa sananvapauden loukkauksena, vaan päinvastoin. Ja muistuttaa tuomion oikeellisuudesta vieläkin, kun ko. politiikko esiintyy kiusallisia faktoja ja tilastojaan laukoen. Enää hän ei ole satiirikko.

    Voi veljet, tätä median ja poliittisen elitiin korrektius-määräysten kaksoiskoodistoa (suom. tekopyhyyttä, valikoivuutta) on joskus vaikea kestää, olisi iisimpää olla ajattelematta koko asiaa.

    t. nimim. v.v.v

    VastaaPoista
  3. v.v.v.

    Kirjoitat asiaa niin kuin olla ja voi.

    Pariisin joukkomurhassa on sulattelemista. Ranskalaisilla on miettimistä, mikäli murhaajat ovat Ranskan kansalaisia.

    V. 2005 britit laitettiin pohtimaan syntyjä syviä, kun todettiin, että metroiskun tekijät olivat oman maan kansalaisia, pakistanilaistaustaisia jihadisteja.

    Niin kauhealta kuin tuntuukin, vastaavia joukkomurhia on odotettavissa lisää.

    VastaaPoista