tiistai 1. heinäkuuta 2014

Jäsenäänestys


Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry. on valinnut minut jäsenäänestykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta. 


Kiitän kovasti ihmisiä, jotka ovat kannattaneet minua.

Osaamiseni kärki on luonnollisesti koulutuspolitiikka. Olen koulutuksellisen tasa-arvon kannattaja, sillä koulutus on ainoa tie varsinkin köyhien ja naisten tasa-arvoon. Koulutus on investointi tulevaisuuteen.

Olen pienen ihmisen puolella.

Aamun Helsingin Sanomien pääkirjoitus oli upea, kannattaa painaa alla olevaa linkkiä ja lukea pääkirjoitus kokonaisuudessaan.


Lisäys:

Sain ääniä kohtuullisesti, vaikka olen uusi kasvo, mutta en pärjännyt. Edessä on ehdokasasettelutentit.


16.6. HS

Suomi pärjää koulutuksella

Toisin kuin näissä etelän maissa, kilpailukykypotentiaali on kuitenkin Suomessa hyvä. Kriisimaat petraavat nyt kilpailukykyään kovempaa tahtia kuin Suomi, mikä auttaa niiden taloutta taas kasvuun.

Työnantajaleiri esittelee usein julkista taloutta pohdittaessa todisteita siitä, että Suomessa julkisen talouden paino on Euroopan raskain, melkein 60 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen – mikä on eri asia kuin osuus kansantaloudesta.

Totta sinänsä, mutta suomalaiset tulonsiirrot ja joiltakin osin hyvinkin tehokas julkinen sektori sotkevat vertailua. Suomessa julkinen "meno" muuttuu moniin maihin verrattuna paljon kivuttomammin jossain myöhemmässä kohdassa "tuloksi".

Kaikkien säästöbudjettien ja leikkausten keskellä Suomessa on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuuden mittaukset kertoisivat hyvää nykyisistä ratkaisuista.

Suomessa kasvua ei saada työvoimapanoksen lisäyksestä. Jäljelle jää tuottavuuden nostaminen. Se vaatii investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

2 kommenttia:

  1. Uudenmaanpiirin jäsenäänestyksessä en päässyt kymmenen sakkiin eli jatkoon. Loput kansanedustajaehdokkaat valitaan myöhemmin, vielä on ohut sauma.

    VastaaPoista
  2. Onnea haastatteluun, toivottavasti pääset ehdokkaaksi! Osaamistasi tarvitaan.

    VastaaPoista