torstai 17. heinäkuuta 2014

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja huutelee vähemmistöhallituksen perään

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kolumnissaan perustelee huutoaan sillä, kuinka kivulloista oli Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen muodostaminen. Hän toteaa myös, että heti alusta pitäen hallituksen päätöksentekokyky on jättänyt toivomisen varaa.

Akkanen epäilee, että on turha kuvitella, että seuraavan hallituksen muodostaminen olisi yhtään sen helpompaa kuin Kataisen kuuden puolueen hallituksen muodostaminen oli.

Akkasen kolumni on hämmentävä. 

Terveen parlamentarismin idea on, että eduskuntavaalien tulosta kunnioitetaan ja muodostetaan voittajien johtama enemmistöhallitus.

Akkanen käyttää esimerkkinä Martti Miettusen kolmatta hallitusta (1976-77). Miettusen kolmosta edelsi Miettusen toinen hallitus (1975-76), jonka Kekkonen runnasi väkisin kasaan. Kekkonen oli sitä ennen puhutellut puoluejohtajat kovasanaisesti todeten, että maassa vallitsi kansallinen hätätila suuren työttömyyden takia. 

Miksi Akkanen haikailee presidentti Urho Kekkosen aikaa?

Miettusen kakkos- ja kolmoshallitukset eivät olleet kovinkaan toimintakykyisiä, koska kumpikaan hallitus ei pysynyt pystyssä vuottakaan.

Muutenkaan en haikailisi 1970-luvun perään, valittiinhan presidentti Kekkonen poikeuslailla uudelleen presidentiksi demokratiaa uhmaten v. 1973.

Presidentti Mauno Koivisto tervehdytti Suomen sisäpolitiikkaa vahvistamalla parlamentarismia.

Nyky-Suomi on ollut konsensushallitusten, yhteistyön aikaa. Hallitukset ovat olleet pitkäikäisiä.

Akkasen olettaa, että Antti Rinteen johtama SDP kokee seuraavissa eduskuntavaaleissa tappion. Kolme suurinta puoluetta olisivat silloin Kokoomus, Perussuomalaiset ja Suomen Keskusta (aakkosjärjestyksessä).

Onko Akkasen kolumnin taustalla Perussuomalaisten pelko? On mahdollista, että puolue saa isoa jytkyäkin suuremman voiton.

Ilmeisesti Akkanen haluaa, että Kokoomus ja Suomen Keskusta RKP:llä ryyditettynä muodostaisivat vähemmistöhallituksen. Perussuomalaiset saisivat kolmannen korvapuustin huolimatta siitä, olisiko puolue toiseksi tai kolmanneksi suurin.


17.7. HS

Mitä jos kokeiltaisiin vähemmistöhallitusta?

Siitä pitäen kun Suomessa on noudatettu aitoa parlamentarismia, maahan on pyritty muodostamaan toimintakykyinen enemmistöhallitus. Paino on ollut sanalla enemmistö.

Sehän nähtiin jo Kataisen hallituksesta, ettei sellainen kokoonpano ole kovin toimintakykyinen.

Entäpä, jos paino siirrettäisiinkin sanalle toimintakykyinen? Jos maahan perustettaisiinkin vankka vähemmistöhallitus, joka hakisi yksittäisille laeille tukea oppositiopuolueilta, tilanteen mukaan aina sopivalta puolueelta tai puolueilta?

Edellisestä vähemmistöhallituksesta onkin jo aikaa. Toistaiseksi viimeinen vähemmistöhallitus oli Martti Miettusen kolmas hallitus vuosina 1976–1977.

Se oli presidentti Urho Kekkosen aikaan. Silloin oli sama, ketkä hallituksessa istuivat, kun maata joka tapauksessa johti Kekkonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti