Lappu kädessä, takana Mika Niikko.
Äitini Raija Lundell ja Pietari Jääskeläinen, takana Simon Elo
Tänään oli erityinen päivä, koska olin ensimmäistä kertaa vaalityössä kotitoreilla, Tikkurilan markkinoilla. Fiilis nousi entisestään!
Paikalla oli kaikki vantaalaiset ehdokkaat ja monta muuta. Vantaa on todellinen Perussuomalaisten kehto. Nyt eduskunnassa istuu kolme vantaalaista PS-edustajaa, tavoite seuraavan eduskunnan suhteen on selvä, yksi vantaalainen paikka lisää.
Muutin viisivuotiaana v. 1961 synnyinkaupungistani Haminasta Helsingin maalaiskuntaan Ruskeasannan kylään. Maito ja perunat haettiin vieressä olevasta maalaistalosta, muut elintarvikkeet Ruskeasannan legendaarisesta Elannosta.
Tikkurila on koulukaupunkini. Kävin Tikkurilan kansakoulua ja Tikkurilan yhteiskoulua (nyk. Tikkurilan lukio). Asuin Hiekkaharjuntie 16:ssa.
Koin Tikkurilan kasvun hyvin vahvasti. Tikkuraitti, ent. Asematie, on rakennettu ainakin kolme kertaa, pienemmän liiketalon paikalle rakennettiin aina uusi. Kun kipitin vanhaan kirjastoon, Kielotietä ei vielä ollut, vain pieni kinttupolku. Kukkaketo olisi silloin nimensä veroinen, ei yhtään kerrostaloa.
Parin vuoden välein Kunnantalolla oli hyvät tarjoilut ja upeat ilotulitukset. Ensin maalaiskunnasta tuli v. 1972 Vantaan kauppala, ja kauppalasta v. 1974 Vantaan kaupunki.
V. 1976 menin suorittamaan asepalvelustani Kymen Jääkäripataljoonan Haminaan, ja v. 1977 menin opiskelemaan opettajaksi Jyväskylän yliopistoon.
Luulin jääväni sille tielle, mutta tulin takaisin Vantaalle, ensin v. 1980 Hiekkaharjun kouluun, ja v. 1982 nykyiseen kouluuni, Pähkinärinteen kouluun.
Pähkinärinteen koulu joutuu ensi syksynä suurremonttiin. Oppilaat evakuoidaan Rajatorpan, Kilterin ja Kivimäen kouluihin. Viimeisen vuoteni opetaan evakossa, ellen nyt sitten kevään vaaleissa lipsahda eduskuntaan, mikä olisikin hyvin mieluisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti