lauantai 7. helmikuuta 2015

Espoon ja Kauniaisten opettajien vaalitilaisuus


Olin tänään Espoon ja Kauniaisten opettajien EKOAY yhteysopettajien koulutustilaisuudessa. Koulutus pidettiin hotelli Radisson Seasidessa Ruoholahdessa.

Varsinaisen koulutuksen jälkeen oli opettajataustaisille ehdokkaille tarkoitettu vaalitentti. Ehdokkaita oli paikalla joka puolueesta Uudenmaan vaalipiiristä. 

Oli hauska nähdä tuttuja opettajia, jotka ovat myös mukana OAJ:n toiminnassa. Paikalla olivat kaikki neljä espoolaista OAJ-valtuutettua.

Aluksi ehdokkaat saivat muutaman minuutin ajan esitellä itsensä ja omia koulutukseen liittyviä vaaliteemojaan. Mielestäni onnnistuin hyvin tuomaan esille omani:

Rauhoitetaan ja rahoitetaan koulu 

- annetaan opettajille aikaa tehdä sitä, mitä he parhaiten osaavat eli opettaa
- lähikouluperiaate eli inkluusio on lopetettava
- pienryhmät ja erityiskoulut takaisin
- ryhmäkoot lakiin, luokat 1-4 max 18 oppilasta, luokat 5-9 max 20 oppilasta
- opettajarekisteri
- ennaltaehkäisy eli lähineuvolat, puistotädit takaisin, panostetaan alkuun lujasti eli esikouluun ja alakoulun alimmille luokille
- yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle pidemmän päälle n. miljoona euroa

Ehdokkaiden puheenvuorojen väleissä oli lappuäänestys erilaisista opetukseen liittyvistä asioista. Kysymykset oli selkeitä vastata.

Lopuksi kaikilla koulutettavilla oli erikseen mahdollisuus haastatella ehdokkaita. EKOAY:n tilaisuus oli kaikinpuolin hyvin järjestetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti