keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Huijaritakseja liikenteessä


Uusi tieliikennelaki tuli voimaan heinäkuun alussa. Siirryttiin säännellystä ja rajoitetusta järjestelmästä täysin vapaaseen markkinajärjestelmään.

Kaikki asiaan perehtyneet tiesivät, että täysin vapaa tuo mukanaan myös ongelmia. Odotettiin väljyyttä hinnoitteluun. Näin kävikin, ainakin hinnoittelun yläpäässä joustettiin, joissain tapauksissa onneksi myös alapäässä.

Monelle asiakkaalle voi olla järkytys, jos taksista puuttuu taksamittari. Hinnasta pitää silloin neuvotella kuten itäblokissa ennen muinoin piti tehdä.

Odotettavissa oli, että markkinoille tulee myös kriminaalitakseja. Vielä ei Suomessa ole ruotsalaistyyppistä balkanin taksimafiaa.

Odotettavissa on, että jossain vaiheessa tulee julkisuuteen ensimmäiset kilpailutukseen liittyvät ongelmat. Kaikki taksifirmat eivät ole vakaalla taloudellisella pohjalla, silloin houkutus lähteä mukaan tarjouskilpailuihin epäterveeltä pohjalta on suuri.

Ensimmäiset huijaritaksit on jo bongattu. Liikenteessä on valetakseja. Auton katolle on lätkäisty Taksi Helsingin valokupu, vaikka taksi ei olekaan ko. firman auto.

Kannattaa hypätä edelleen luotettavan taksin kyytiin, mikäli vain tunnistaa, että taksi on luotettava. 

* * *

26.9. HS


”Minä en ole yhtään yllättynyt.”

Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen ei tunne Suomelan tapauksen yksityiskohtia, mutta ilmiön yhtiönsä brändin luvattomasta käytöstä hän kyllä tunnistaa.

”Minä en ole yhtään yllättynyt. Tuolla näkee mitä ihmeellisimpiä kopioita meistä”, Kantonen kertoo.

Kopiointi on Kantosen mukaan alkanut viime heinäkuussa tapahtuneen taksiliikenteen vapautumisen jälkeen. Taksilupien määrää ei enää rajoiteta, ja kopioijat pyrkivät hyödyntämään toisten brändejä.

”Meillä on nyt käynnissä kartoitusvaihe, jonka aikana olemme ottaneet rekisterinumeroita ylös. Meidän lakimiehemme kyllä pyrkivät reagoimaan”, Kantonen sanoo.

”Joihinkin tapauksiin olemme jo puuttuneetkin ja lähettäneet kirjeitä. Että ilmiasu ei voi olla ihan yksi yhteen.”

1 kommentti:

  1. Kuinka ylipäätään tietää tänäpäivänä kenen kyytiin uskaltaa mennä kun ei tiedä minkälaisen taustan omaava on kuskina, ja onko edes taksi ollenkaan? Pimeän taksin ajurien kulta-aika on päästetty suomeenkin.
    Noh ei mikään yllätys tämäkään,vain yksi lukuisista tän hallituksen muiden töpeksimisien joukossa ��

    VastaaPoista