perjantai 8. elokuuta 2014

Kyläpoliisit luomaan turvallisuudentunnetta

Mikko Paateron lähipoliisiajatus on mitä kannatettavin.

Esim. Vantaan Myyrmäen suuralueella asuu noin 60 000 asukasta, mutta alueella ei ole yhtään poliisia. Alue on asukaslukuun suhteutettuna Suomen suurin poliisityhjiö.

Lähin poliisiasema sijaitsee Tikkurilassa. Myyrmäen ja Tikkurilan välinen etäisyys on noin 16 km. Kun hätä on suuri, poliisi ei aina kerkiä perille ajoissa. Yksi kiertelevä poliisiauto ei kesää tee.

Uusien suunnitelmien mukaan Myyrmäen taksitolppa siirtyy nykyisestä paikasta eri paikkaan. Taksikuskien taukotila Myyrmäen aseman alakerrassa olisi loistava paikka päivystäville Myyrmäen kyläpoliiseille. Kun toinen kyläpoliisipari olisi passissa asemalla, toinen pari voisi kierrellä pitkin poikin Myyrmäen suuraluetta.

Moni ihminen kokee asemanseudun turvattomaksi. Taukotilasta on selkeä näkyvyys Myyrmäen asemanseudun levottomaan ytimeen.

Poliisin läsnäolo rauhoittaa.


8.8. Iltalehti


Paatero kirjoittaa blogissaan, että kyläpoliisit pystyisivät hoitamaan kiireettömiä tehtäviä, jotka nykyisin jäävät hoitamatta.
Paateron mukaan toimintaa voitaisiin kokeilla esimerkiksi Itä-Suomessa, Lapissa ja Keski-Suomessa. Lisää rahaa ei Paateron mukaan tarvittaisi, mutta kokeilu vaatisi kokonaispalkkajärjestelmää ja poliiseja, jotka olisivat halukkaita siirtymään kyläpoliisin tehtäviin. Kyläpoliiseille ei maksettaisi haittakorvauksia.
Kyläpoliisien tueksi Paatero kaipaa vapaaehtoisia asukkaita poliisin "silmiksi ja korviksi". Hän on ehdottanut apureiden käyttöä aiemminkin.

- Jotain pitää keksiä, koska poliisin näkyvyys on jatkossa yhä vähäisempää kauempana keskuksista, hän perustelee STT:lle.

1 kommentti:

  1. Ylä-Savossa asuu 55 000 asukasta. Alueella partioi hiljaisempina aikoina 1 poliisipartio. Putka ja poliisivankila on auki vain osan viikkoa (yleensä torstaista sunnuntaihin). Lähin putka ja tukipartio on Kuopiossa, jonne on tunnin ajomatka.

    Kaikki on suhteellista. Tervetuloa poliisittomaan Ylä-Savoon!

    VastaaPoista