torstai 28. maaliskuuta 2019

Hallan vaalitenttiä katsomassa Ylen studiolla

Palloseura PS Hurut: Luttinen, Väätäinen ja Lundell

Vierailin tänään Ylen studioilla, koska puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vaalitenttiin tarvittiin yleisöä. Ylivoimaisesti parasta koko reissussa oli nähdä tuttuja perussuomalaisia, joita en ollut pitkään aikaan nähnyt tai koskaan tavannutkaan esim. Juha Mäenpää, Juha Väätäinen, Marko Enqvist, Veli-Pekka Sainio ja Knuutti Hyttinen.

Kaikkein hauskinta oli jutella Julma-Juhan kanssa hänen juoksuistaan. 10-vuotiaasta pojasta lähtien kannustin häntä paikan päällä Olympiastadionilla Suomi-Ruotsi maaotteluissa, kruunu oli tietenkin v. 1971 EM-kisat.

Markku Naumanen ja K-A Lundell

Ohjelman aikana ei saanut tietenkään valokuvata. Halla-ahon puhe oli loistava, paras kaikista, joka tähän mennessä on pidetty. Puheessa tuli esiin Jussin parhaat puolet, älyllisyys ja rauhallisuus, mukana oli pikkuhippu hänelle tyypillistä kuivaa brittityyppistä huumoria, josta pidän. Yleisöltä Halla sai ansaitut aplodit.


Haastatteluosuus oli puuduttavaa katsottavaa, ilmastopolitiikan jauhaminen vei minut melkein unten maille. Ärsyttävää oli, kun Halla ei saanut sanoa sanottavaansa loppuun, vaan häntä katkottiin.

Haastattelijat veivät temmon pois, aihetta olisi pitänyt vaihtaa nopeammin. Ei puhuttu yhtään vaikkapa koulutus- tai puolustuspolitiikasta. Maahanmuuttokysymyksiä käsiteltiin pinnallisesti.

Lopussa Matti Apunen totesi, että Hallan olisi pitänyt kiteyttää ajatuksensa aina kahteen lauseeseen. Halla vastasi, että yleensä persuja syytetään pinnallisuudesta ja populismista, mutta nyt, kun hän yritti perustella kunnolla vastauksia, siihen ei aina annettu mahdollisuuksia.

Haastattelua vaivasi katkonaisuus ja pinnallisuus, mikä ei ollut Hallan vika. Halla pärjäsi kokonaisuudessaan paljon paremmin kuin Sipilä, Rinne tai Orpo. Mielestäni samaan tasoon on pystynyt vain Sari Essayah.

1 kommentti:

  1. Aika lailla samaa mieltä. Luulen kuitenkin että normaali järjellä varustettujen äänestäjien kohdalla tuo Ylen toimittajien harjoittama haastatteluhäirintä kääntyy itseään vastaan. Tuntui että ainoa agenda oli estää vastaaminen. Parissa kohtaa Halla-aho olisi voinut olla terävämpi ja tuoda politiikan sisältöjä ja keinoja paremmin esiin. Puhe oli todella hieno!

    VastaaPoista