sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Vantaan Perussuomalaisten pikkujouluinen koulutustilaisuus


Vantaan Perussuomalaiset pitivät pikkujouluisen koulutustilaisuuden Tikkurilassa ravintola Shamrockin kabinetissa. 

Minulle paikka oli hyvin mieluisa, koska Shamrock sijaitsee entisen legendaarisen ravintola Calypson tiloissa Asematie kympissä. Asematie kymppi edusti aikoinaan uutta Tikkurilaa. Talon veturina toimi pitkään Alko, Calypso ja Ihantojan vaateliike. Viimeeksi olen ollut ravintola Calypsossa noin 30 vuotta sitten, kun ystäväni meni naimisiin. Äitini toimi pitkään Asematie kympissä myymälänhoitajana Lindströmin pesulassa.

Ihantojan vaateliike muutti Tikkurilaan Hiekkaharjun Talkootie seiskan liikerakennuksesta vastapäätä Puistokulmaa. Ihantojan tilan Talkootiellä on omistanut jo pitkään Vantaan opettajien ammattiyhdistys, VOAY. Tila toimii yhdistyksen toimistoina ja kokoustiloina. 

Olen ollut VOAY:n toiminnassa mukana yhteysopettajana vuodesta 1980. Tänä vuonna luovuin kouluni yhteysopettajuudesta, koska minut valitiin viime keväänä Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n valtuustoon.

Pikkujoulutilaisuus oli mallikkaasti toteutettu, paikalle tuli nelisenkymmentä yhdistyksen jäsentä.

Aluksi oli vaalihenkeä nostattavia alustuksia, joita pitivät Vantaan tuleva PS-puheenjohtaja Jaakko Niinistö, piirin puheenjohtaja Pekka Sinisalo, puolueen järjestösihteeri Niilo Kärki, kansanedustaja Mika Niikko ja piirin vaalipäällikkö Kari Paunonen.

Markku Naumanen piti leikkimielisen vaalitentin paikalla oleville Vantaan kansanedustajaehdokkaille. Lopussa piipahti Joulupukkikin, joka toi jokaiselle vaalitaistoaseita, sinisiä persupipoja ja -käsineitä.

Vantaalta vaalitaistoon lähtee yhdeksän ehdokasta. Vaikuttaa siltä, että yhdeksikkö erilaisuudessaan täydentää hyvin toisiaan. Ehdokkaiden yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin.

Vantaan ehdokkaat ovat: Johanna Jurva, Pietari Jääskeläinen, Niilo Kärki, Kai-Ari Lundell, Juha Malmi, Kirsi Mäkilaine, Mika Niikko, Juha Simonen ja Pauli Vahtera.

Tavoite on riittävän kova, säilytetään kolme kansanedustajapaikkaa, mieluummin otetaan yksi paikka lisää.

Lähdemme vaalitaisteluun odottavin ja luottavaisin mielin. Vantaa on persujen ydinaluetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti