perjantai 16. lokakuuta 2026

EU:n alueiden komitea päivitys 19. - Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikko


Minut nimitettiin alueiden komiteaan vajaat vuosi sitten, joten en kerinnyt silloin osallistua Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikkoon. 

Avajaistilaisuus oli tietenkin juhlallinen. Ryhmäkuvassa vasemmalta Euroopan neuvoston pj Antonio Costa, Euroopan komission johtava vpj Raffaele Fitto ja alueiden komitean pj Kata Tüttő. Kokous alkoi Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsolan videotervehdyksellä. Itse näyn kuvassa pari pykälää Kata Tüttőn yläpuolella.

Viikon aikana oli paljon tapahtumia, ja parlamentin ja alueiden komitean tilat olivat pullollaan ihmisiä. Alueiden komitean jäsenet eivät ehtineet käydä kuin iltatilaisuuksissa, koska päiväkokoukset olivat pitkiä ja uuvuttavia. Äänestyksiä oli ällistyttävän paljon, koska jäsenet olivat tehneet yli 500 muutosesitystä. Osa niistä oli täysin turhia sanaleikkimuutoksia.

Itse tein ensimmäiset muutosehdotukseni 6 kpl yhdessä Vantaan kansainvälisten suhteiden päällikkö Elina Värtön ja Kuntaliiton kanssa. Ehdotukseni liittyivät Industrial Accelerator Actiin eli teollisuutta vauhdittavaan säädökseen, niistä 4 meni äänestyksissä läpi.


Kuvassa pidän EU Defence Industry Transformation Roadmap -puhettani. Todettakoon, että alueiden komitean yleiskokouksissa puheen maksimipituus on yksi minuutti. Lyhyet puheet ovat ymmärrettäviä, koska komiteassa on jäseniä 329. Puheet eivät ole kovin poliittisia, ja puheenvuorot kannattaa ilmoittaa etukäteen, joten varsinaista debattia ei juurikaan ole, kuten parlamentissa on.

Puheeni:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat,

Euroopalla on valtava innovaatiopotentiaali, ja tehtävämme on varmistaa, että sääntelykehys ja tukivälineet mahdollistavat idean muuttamisen markkinakelpoiseksi tuotteeksi mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti.

On vähennettävä sääntelyrajoituksia, parannettava rahoituksen saatavuutta ja tehostettava yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

On parannettava myös puolustustavoitteiden ja aluekehityksen välistä yhdenmukaistamista. Koheesiopolitiikan, Euroopan investointipankin ja Euroopan investointirahaston rahoitus voidaan ja pitäisi kohdentaa eniten lisäarvoa tuottaviin kohteisiin, mikä monilla alueilla tarkoittaa kaksikäyttö-, turvallisuus- ja valmiusinvestointeja.

Näitä investointeja tarvitaan kiireellisesti, ja ne voivat tukea samanaikaisesti sekä pitkän aikavälin aluekehitystä että turvallisuutta.

Lopuksi, emme voi aliarvioida itäisten raja-alueiden merkitystä Euroopan puolustukselle. Nämä alueet ovat kärsineet merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan seurauksista, mutta ne ovat myös ottaneet huomattavia harppauksia kaksikäyttö- ja puolustusteknologioiden kehityksessä. Siksi niiden merkitys EU:n puolustusteollisuudelle on huomioitava täysimääräisesti.

Kiitos

Yhteen iltatapahtumaan osallistuin, koska meidät suomalaisjäsenet kutsuttiin Suomen suurlähetystön tiloissa pidettyyn Brysselin suomalaisvaikuttajien verkostoitumistapahtumaan. Kuvassa Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen pitää puhetta. Oli kiva jutella ja verkostoitua ihmisten kanssa. Erityisen mukavaa oli vaihtaa pari sanaa konkaripoliitikko Mauri Pekkarisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti