perjantai 24. heinäkuuta 2026

Vantaan taloudesta ja vähän Kivistön Areenastakin

 
Kivistön Areena 3.3

Somessa, etenkin X:n puolella, on kohkattu valtavasti areenoista, sekä Helsinki Gardenista että Kivistön Areenasta. Vantaata on vedetty rajusti kölin alta osin oikeutetusti, moni taas kommentoi mitä sattuu tietämättä Vantaan asioista juuri mitään.

Keskustelu on ollut niin nopeatempoista, että en ole pystynyt kaikkiin kommentteihin vastaamaan. Siksi siis tein tämän blogikirjoituksen.

Kertauksen vuoksi, olen siis Vantaan kaupunginvaltuutettu, Vantaa-Kerava aluevaltuutettu sekä Euroopan alueiden komitean jäsen EU:ssa. Viime kaudella olin Vantaan kaupunginhallituksen jäsen. 

* * *

Vantaan taloudella ei mene hyvin. 

1. 

Vantaa on hyvin riippuvainen lentokentästä. Ukrainan sodan takia lentokenttäklusteri on sakannut, koska Finnair ei enää lennä Venäjän yli Aasian. 

Kaupunki on suunnitellut lentokentän läheisyyteen uutta kaupunginosaa, Aviapolista, jonka rakentaminen on nyt hiljentynyt merkittävästi. Tällä hetkellä alueelle rakennetaan kansainvälistä lukiota ja Ilmailumuseota, molemmat sijoittuvat aivan Aviapoliksen juna-aseman viereen.

2. 

Vantaalla on rakennettu aina koko kaupungin olemassa olon ajan. Nyt esim. asuinrakentaminen on täysin pysähdyksissä, mikä on lisännyt työttömyyttä rajusti.

Vantaalla on työttömiä lähes 20 000, ja työttömyysaste on rapiat päälle 14 %. Kun työllisyyspalvelut siirtyivät taannoin kunnille, Vantaan työllisyysmenot pompsahtivat ylös.

Työttöminä on paljon rakennusalan työntekijöitä ja Vantaalle muuttaneita vieraskielisiä. Hälyttävintä on, että joukossa on paljon nuoria, mikä lisää syrjäytymisen riskiä.

Työttömistä noin 10 000 on pitkäaikaistytöttömiä, jotka ovat olleet pois työelämästä jo yli kymmenen vuotta. Vain pieni osa heistä voidaan työllistää.

3.

Väestörakenteen muutos vuodesta 2015 lähtien on ollut hurjaa, mikä on aiheuttanut kaupungille valtavasti lisäkustannuksia. Kouluja ja päiväkoteja on rakennettu. Vantaalla on jo päiväkoti, jossa kaikki lapset ovat vieraskielisiä.

Asuntopolitiikkaa on ohjattu väärään suuntaan. On rakennettu paljon kerrostaloja täynnä yksiöitä ja kaksioita, joita sijoittajat ovat ostaneet paljon ja vuokranneet niitä eteenpäin. Asumaan on muuttanut paljon pienituloisia sinkkuja ja vieraskielisiä. Tietenkään verotulot eivät ole olleet odotettuja.

Vantaalla on kohta 80 000 vieraskielistä, joten noin joka kolmas vantaalainen on maahanmuuttajataustainen. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä enemmän heitä suhteellisesti on.

Hyvinvoiva Myyrmäki on hetkessä muuttunut segregaatioalueeksi. Kivistön väestörakenne on vinoutunut, kun perheasuntoja on liian vähän.

Perussuomalaiset on ajanut koko ajan pientaloasumista Vantaalle. Nyt muutkin puolueet ovat heränneet, ja pientaloalueita suunnitellaan kovasti ja osin jo rakennetaankin.

Pientaloasujien veronmaksukyky on aivan toista luokkaa kuin muiden asujien.

4.

Vantaan tynkäratikkaa on alettu rakentaa ja sen rakentaminen maksaa paljon.

Perussuomalaiset vastusti ratikan ratikan rakentamista alusta alkaen. Ratikan kannattajat vähättelivät ratikan kustannuksia ja liioittelivat ratikan käyttäjämääriä. Ratikan rakentamispäätös tehtiin väärin perustein.

Perussuomalaiset yritti vielä viime keväänä myöhentää ratikan rakentamista parempiin taloudellisiin aikoihin. Hävisimme senkin taistelun.

5.

Yritystontteja on vaikea löytää varsinkin suurille yrityksille. Radanvarsikeskukset on jo lähes täyteen rakennettu. Esim. Tikkurilaan on rakennettu iso Valmetin toimistorakennus ja raiteiden itäpuolelle aletaan kohta rakentaa Oppimiskampusta, jonka alueelle on suunniteltu myös yritystontteja.

Suuri mahdollisuus on Keravajoen eteläpuolella oleva iso alue, jossa nyt toimii Tikkurila Oy väritehtaineen. Tikkurila Oy on lähitulevaisuudessa muuttamassa pois, joten saamme hyvin vetovoimaista rakennusmaata sekä asunnoille että yrityksille.

Myös Vehkalan alueelta löytyy vielä hyvin yritystontteja.

* * *

Kivistön Areenaa käsittelen päättäjän näkökulmasta.

Areenan idea on hyvä. Tampereen Nokia Areena on syrjässä. Harva sinne junalla pääkaupunkiseudulta viitsii mennä. Helsinki Garden ja Suvilahden Areena sijaitsisivat liikennesumpuissa.

Kivistön Areenan sijainti on kaikista areenahankkeista on paras, koska sen paikka on Kehäradan, Lentokentän ja Hämeenlinnanväylän kupeessa. Vuosaaren satamasta on rekkakaravaanien helppo tulla Kehä kolmosta pitkin Kivistöön.

Aluksi kaupungin päättäjätkin olivat epäileväisiä Areenan suhteen, koska hankkeen vetäjillä Jouko Harjunpäällä ja Pepe Perkiöllä on värikäs business-menneisyys. 

Vähitellen Areena-suunnitelmat tulivat realistisemmiksi mm. sen koon suhteen. Areenan kapasiteetti on 20 000 katsojaa.

Rahoittaja on EPower Capital ja kotimaisena hankeyhtiönä toimii Arena 3.3 Oy. Ravintolakumppani on Noho Partners ja hotellikumppani on Brightstar Hospitality. Areenan operoijaa ei ole vielä julkistettu.

Keväällä 2025 Perussuomalaiset, Vihreät ja Vasemmisto äänestivät areena-hanketta vastaan ja jättivät päätökseen pöytäkirjalausuman, jonka mukaan ne sinänsä kannattavat tapahtuma-areenan tuloa Vantaalle, mutta eivät voineet hyväksyä annettua selvitystä rahoittajista. Puolueet vaativat rahoitustaustojen tarkempaa perkaamista ennen tontin luovuttamista. Olin tuolloin vielä kaupunginhallituksen jäsen.

Kesällä 2025 kaupunginhallitus päätti luvuin 11-3, että Areena voidaan rakentaa. PS äänesti ei, jäsen Niikko.

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen totesi  että hankkeen rahoitus on OK. Selvityksen apuna oli käytetty kaupungin ulkopuolisia asiantuntijoita. 

Rahoittajan nimeä ei kerrottu, mutta ilmeisesti rahoitus tulee Dubaista. Rahoitus kuuluu liikesalaisuuden piiriin. Kyseessä on yksityisten yritysten välinen sopimus.

Kaupungin rooliksi jää lähinnä infran rakentaminen ja maan vuokraaminen. Hankeyhtiö on maksanut vuokrat ajallaan.

Kivistön Areena on täysin yksityinen hanke ja kaupunki ei tule rahoittamaan areenaa millään tavalla. Näin on sovittu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti