torstai 19. toukokuuta 2016

Myös miedot viinit kauppoihin

Klikkaa kuvaa, Helsingin ja Uudenmaan Eduskuntavaalistartti syksyllä 2014

Hieno päätös!


Nelosolut ja lonkerot saatiin ruokakauppoihin. Taas yksi Perussuomalaisten tavoite saatiin läpi.

Vahvat oluet siirtyvät kauppoihin nyt, kun yli vuosi sitten siirryin alkoholittomaan olueen. 

Välillä kaihoisasti katselen runsaita oluthyllyjä, jotka notkuvat mitä mainioimpia olutmerkkejä, kun taas alkoholittomien oluiden valinnanvara on yleensä aivan liian pieni. Osa alkoholittomista oluista on kaiken lisäksi silkkaa rapakaljaa, mutta onneksi olen löytänyt joukosta helmiäkin.
Jos minusta olisi ollut kiinni, en olisi laittanut kauppoihin jakoon ns. limuviinoja, jotka ovat aivan liian matala kynnys lapsille ja nuorille alkoholin juomiseen.
Mieluummin kaupan hyllyille olisi voinut tulla mietoja viinejä, ruokajuomia, jotka luontevasti olisivat sopineet juuri ruokakauppojen valikoimiin.
Ihan selvää minulle ei ole, saavatko myös kioskit ja bensa-asemat myydä tulevaisuudessa nelosolutta ja lonkeroa. Ko. myymälät ovat jo melkein kuin ruokakauppoja. R-kioskit ovat pitkään rakentaneet isoja kivijalkamyymälöitä ympäri maata ikään kuin niissä olisi jo varauduttu vahvan oluen ja lonkeron tuloon.
Toivottavasti pikkuhiljaa kotimaisten pienpanimoiden ja tilaviinien myynti vapautetaan, mikä lisäisi suomalaista pienyritteliäisyyttä.

* * *


9.5. Iltalehti


Nelosolut, vahvat lonkerot ja limuviinat tulevat ruokakauppoihin - keskusta taipui


Ratkaisu oli keskustan eduskuntaryhmän käsissä. Se käsitteli torstaina iltapäivällä hallituspuolueiden kansanedustajista koostuneen työryhmän esitystä, jonka mukaan ruokakaupoissa voitaisiin myydä jatkossa nykyistä 4,7 prosenttia vahvempia alkoholijuomia. Keskustan eduskuntaryhmän enemmistö hyväksyi esityksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti