maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kai-Ari Lundell kiittää

Botta-selfie

Jatkojytky!

Vaalit ovat ohi, ja jatkojytkystä on selvitty. Eilinen tunnelma Bottalla oli hieno, kun selvisi, että tulimme kakkoseksi. Voidaan puhua torjuntavoitosta, vaikka emme saaneet pidettyä vuoden 2011 vaalien paikkamäärää. 

Asetelmat hallitusneuvotteluihin ovat hyvät.

Oma äänimääräni oli kohtuullinen, 1216 ääntä, tosin odotin 1500-2000 ääntä. Moni kehui äänimäärääni, koska olen ensikertalainen. Vantaalaisia ääniä sain yli 800, mistä on mukava ponnistaa kohti kunnallisvaaleja, jotka pidetään kahden vuoden päästä.

Vantaalaisittain tulos oli hurja pettymys. Menetimme kaksi paikkaa, vaikka toimme puolueelle noin 22 500 ääntä. Äänet menivat lähes kaikkialle muualle kuin Vantaan PS-ehdokkaille. Vain Mika Niikko meni läpi. 

Espoo sai peräti neljä PS-ehdokasta läpi, vaikka Vantaa on huomattavasti suurempi PS-kaupunki kuin Espoo. Kaiken kaikkiaan Espoo päihitti Vantaan aivan pystyyn, laskin pikaisesti, 16-3. Vantaalta Niikon lisäksi meni läpi ainoastaan Antti Lindtman (SDP) ja Sari Multala (KOK).

Vantaan PS teki aivan loistavan vaalityön. Olimme hyvin esillä turuilla ja toreilla, ja yhdistys teki upean mainoskampanjan sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Itsekin laitoin kaikki likoon, mitä kropasta ja lompakosta lähti.

Kiitän kovasti äänestäjiäni! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti