Arjen pandemiasankaruutta vuonna 1918

Isoäitini Laina takana

Sisällissodan jälkimainingeissa vuonna 1918 Suomeenkin iski kauhia influenssa, espanjantauti. Maailmalla tauti vei kymmeniä miljoonia ihmisiä muutamissa kuukaudessa, Suomessakin espanjantautiin kuoli arviolta noin 25 000 ihmistä.

Isoäitini piti aina vanhempiensa kuolinilmoitusta lasin alla olohuoneen piirongin päällä.

Isoäitini Lainan vanhemmat kuolivat espanjantautiin Lappeenrannan sairaalassa vuonna 1918. Pitkään luulimme, että isoisovanhempani kuolivat Lappeenrannan pahamaineisessa vankileirissä, jossa oli noin 3000 punavankia, joista noin 700 kuoli. En tiedä, osallistuivatko isoisovanhempani Eljas ja Eva millään tavalla vuoden 1918 sotatapahtumiin. Setäni selvitti myöhemmin, että he kuolivat sairaalassa, ei leirillä.

Isoäitini Laina oli 12-vuotias, kun hän jäi orvoksi, hänellä oli parisen vuotta nuorempi pikkusisko ja vielä nuorempi pikkuveli. Kun lapsia alettiin hajauttaa eri perheisiin asumaan, Laina oli erittäin tiukka ja oli sitä mieltä, että sisarusten on pysyttävä yhdessä. Laina jätti koulunsa kesken ja meni töihin kultasepän apulaiseksi. Hän ruokki ja kasvatti sisarensa aikuisuuteen asti ja piti huolta siitä, että he kävivät koulut loppuun.

Orposisarukset

Myöhemmin Laina meni naimisiin, sai neljä poikaa, joista kolmas oli isäni Vidar Lundell.

Sankaruutta on monenlaista. Moni sukuni miehistä osallistui talvi- ja jatkosotaan, mutta sukuni suurimpana sankarina pidän isoäitiäni Lainaa. Hän otti täyden vastuun jo 12-vuotiaana, voidaan täydellä syyllä puhua arjen sankaruudesta. 

Onneksi nykyajan Suomessa lapset saavat olla lapsia. He saavat leikkiä ja käydä koulua, tosin nyt koronapandemian aikaan he saavat etäopetusta tietokoneiden välityksellä.