sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Maahanmuutto rules


Kannattaa lukea alta Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n Kuntaliitolle tekemä selvitys kokonaisuudessaan. Jo selvityksen alku on raflaava: Pääkaupunkiseudulla asuu nyt 205 500 vieraskielistä eli yhtä paljon kuin Oulussa on asukkaita.

Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki heti kotikaupunkini Vantaan jälkeen. On arvioitu, että v. 2050 mennessä Vantaalla asuu enemmän vieraskielisiä kuin kantasuomalaisia ihmisiä. 

Asun Myyrmäen suuralueella, nyt joka viides alueen asukas on vieraskielinen. Kehitys on ollut hämmästyttävän nopeaa.

Sinänsä ei ole ihmettelemistä, kun vieraskielinen väestö tuppautuu suuriin kaupunkeihin, sama ilmiö on ollut nähtävissä monessa Euroopan maassa. Pääkaupunkiseutu antaa mahdollisuuksia koulutukseen ja työhön. Jos asuisin vaikkapa Hyrynsalmella, muuttaisin itsekin kipin kapin pääkaupunkiseudulle.

Luettuani MDI:n selvityksen ex-pääministeri Antti Rinteen synnytystalkookehotus suomalaisille asettui ainakin minun päässäni aivan uuteen valoon. Totean nyt tähän kuitenkin, että olen synnytystalkoisiin yli-ikäinen, toisaalta olen hoitanut osuuteni hyvin, koska minulla on viisi lasta.

Poimin selvityksen oleellisimmat kohdat:

1. 

Vieraskielisten määrä on nelinkertaistunut vuosien 2000–2019 välisenä aikana. Väestönkasvu on perustunut vain ja ainoastaan maahanmuuttoon.

2. 

Vieraskielisten määrä kasvaa ennusteen mukaan n. 500 000 ihmisellä v. 2040 mennessä.

3.

Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten määrä kasvaa noin 265 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.

4.

Kotimaista kieltä puhuvien määrä kääntyi ensimmäisen kerran laskuun v. 2014.
Samana vuonna vieraskielisten määrä ylitti ruotsinkielisten määrän.


* * *

20.5.2020 Kuntaliitto


Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.

Tiedot käyvät ilmi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n Kuntaliitolle tekemästä selvityksestä.

Selvitys tehtiin osana Kuntaliiton Kaupunkiin! -projektia, jossa tarkastellaan, miltä muun muassa väestönkehitykseen, työpaikkoihin, ekologiseen kestävyyteen, talouteen ja palvelurakenteeseen sekä elinvoimaan liittyvät kysymykset näyttäytyvät Suomessa 23 kaupungin (C23) valossa.

Lisätietoja:

José Valanta, yhteysjohtaja, p. 050 523 1116, jose.valanta(a)kuntaliitto.fi

Jaana Halonen, erityisasiantuntija, p. 050 452 7035, jaana.halonen(a)kuntaliitto.fi

Timo Aro, johtava asiantuntija, Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, p. 045 657 7890, timo.aro(a)mdi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti