MOT soitti rehtoreille, joiden kouluissa on paljon kiusaamista. Vastaukset olivat hätkähdyttäviä.
Hyvä, että yksikään rehtori ei vastannut, että meillä on kiusaamisen suhteen nollatoleranssi, meillä ei kiusata. Joskus takavuosina jotkut rehtorit typeryyksissään vastasivat noin.
On selvää, että joka koulussa kiusataan tavalla toisella enemmän tai vähemmän. Lasten maailmassa sattuu ja tapahtuu, ja lapsikin voi olla toiselle lapselle julma. Kouluissa pitää pyrkiä siihen, että kiusaamista tapahtuu mahdollisimman vähän.
Yhteistyöllä koulu saa yleensä kiusaamisen loppumaan. Silloin kotienkin on oltava mukana kiusaamisen lopettamisessa.
Mutta kokeneena opettajana tiedän, että pahimmat kiusaamistapaukset ovat tiukka kanki kaskessa. Urallani on ollut kaksi todella vaikeaa kiusaamistapausta.
Toinen havaittiin ajoissa, ja työtä tehtiin urakalla. Vanhemmat olivat hyvin mukana asioita ratkottaessa, mutta kiusaaminen vain jatkui. Mitä enemmän koulussa asiaa käsiteltiin, sitä enemmän kiusaaminen siirtyi koulun ulkopuolelle, mihin koulun toimivalta ei edes ylety. Kiusaaminen loppui alakoulun yläluokilla, kun lapset kasvoivat ja kehittyivät.
Pahin tapaus liittyi tyttöjen dissaamiseen. Sain ns. irtoluokan, opetin kuudetta luokkaa vain vuoden. Keväällä huomasin tyttöjen keskuudessa kireyttä ja pahaa oloa, jota ei aikaisemmatkaan opettajat olleet havainneet. Kiusaaminen tapahtui ns. kilttien tyttöjen keskuudessa. Kiusattua ei otettu huomioon millään tavalla, ei otettu mukaan leikkeihin, ei istuttu tytön viereen ruokalassa, väheksyviä katseita jne. Toiminta oli hiljaista ja näkymätöntä.
Kun asiaa selvitettiin, kiusaajien vastaus oli, että ei me olla mitään tehty. Samalla tavalla vastasivat tyttöjen vanhemmatkin.
Mutta siitä juuri olikin kysymys, ei me olla mitään tehty. Kiusattua tyttöä halveksittiin tekemättä mitään näkyvää, tai rangaistavaa, kun ei ääneen ilkuttu tai haukuttu. Kiusattuun ei käyty käsiksi.
Painotin, että kyllä kyllä teidän olisi pitänyt tehdä - kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin, ei se mitään maksa, jos on toiselle ystävällinen jne.
Aika loppui kesken, mutta kiusaamistapaus ratkesi siihen, kun lapset menivät syksyllä kahteen eri yläkouluun. Pidin takuuvarmasti huolta siitä, että kiusaajat hajotettiin eri luokkiin, ja että kiusatun luokkaan ei laitettu yhtään kiusaajaa.
Perussuomalaisilla on hieno Koulutuspoliittinen ohjelma, jossa puututaan vahvasti myös kiusaamiseen. Listaan alle puolueen kiusaamisenesto-ohjelman parhaat palat:
- ensisijainen kasvatusvastuu kuuluu kodeille, eikä vanhemmuutta voi ulkoistaa kouluille
- pienemmät ryhmäkoot
- erityisoppilaille hyvää opetusta myös erillisissä pienluokissa
- opettajien auktoriteetti ylläpitää järjestystä palautetaan
- koulurauha-asiamies kuntiin ratkomaan kiusaamistapauksia
- jos ei muu auta, kiusaaja vaihtaa koulua, ei kiusattu
Monet muutkin koulutuspoliittiset tavoitteemme ehkäisevät koulukiusaamista.
* * *
8.1. Yle MOT
Paljon sitkeää kiusaamista
Ylen MOT tutki koulukiusaamista perehtymällä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn koulukohtaisiin tuloksiin. Jutussa keskitytään alakouluihin.
Tuloksista tarkasteltiin sitä, kuinka suuri osuus kyselyyn vastanneista oppilaista koki kiusaamista vähintään kerran viikossa lukukauden aikana. Kyselyyn osallistuivat nelos- ja vitosluokan oppilaat.
Lisäksi tutkittiin sitä, kuinka usein oppilaan kiusaaminen jatkui tai pahentui sen jälkeen, kun hän kertoi kiusaamisesta koulussa työskentelevälle aikuiselle.
Tulokset ovat hätkähdyttäviä: joissakin kouluissa peräti joka kolmas kyselyyn vastannut oppilas on kokenut kiusaamista vähintään kerran viikossa.
Kiusaaminen on myös hyvin sitkeää. Tilastosta nousee esiin kouluja, joissa kiusaaminen on jatkunut tai pahentunut kertomisen jälkeen jopa yli 50 prosentissa tapauksista.
Luvut ovat moninkertaisia maan keskiarvoon verrattuna. Keskimäärin 4. ja 5. luokkalaisista 7,3 prosenttia kokee koulukiusaamista vähintään kerran viikossa.
Kiusaaminen on jatkunut tai pahentunut kertomisen jälkeen keskimäärin 16,3 prosentissa tapauksista.
MOT soitti rehtoreille, joiden kouluissa esiintyy kyselyn perusteella erityisen paljon kiusaamista.
Ensimmäinen juttu tässä Sysmän tapauksessa on se, että opettaja toimii virkavastuulla, eli hyvinvointilautakunnan puheenjohtajan primitiivireaktio erottamisella uhkailulla oli oppikirja-esimerkki työpaikkakiusaamisesta. Ihminen, jolla ei ole valtaa erottaa, maalittaa julkisuudessa oman alaisensa (rehtorin).
VastaaPoistaToinen juttu, joka tekee suorastaan pahaa, liittyy siihen, että tämä lautakunnan puheenjohtaja on 24-vuotias lapseton opiskelija, jolla on kuitenkin kokeneen rehtorin esimieheksi ryhtymiseen vaadittava pätevyys: Kepun jäsenkortti... Voi itku sentään.
Kolmanneksi, en usko kunnan lautakunnan määritelleen, että "kiusaamisen tulee loppua", joten lautakunnan olisi ensin tullut pyytää rehtorilta selvitys ja sitten - mikäli selvitys hyväksytään - antaa tarvittavat resurssit ongelman ratkaisemiseksi. Mikäli se ei olisi selvitystä hyväksynyt, ohjeistaa tarkemmin millä resursseilla ongelma on ratkaistava.
Neljänneksi - halveksuttavaa journalismia, jossa toimittajat juoksivat veren haistettuaan rehtorin perään, vaikka tämä totesi asian, jonka kaikki tietävät: jos 12-vuotias ilmoittaa olevansa homo, lapsi tarvitsee ammattilaisen apua. Meillä alaikäisten lasten seksuaalisuus on erityisessä valtiovallan suojeluksessa, ja omaisilla on vastuu huolehtia siitä. Jos omaiset eivät huolehdi, sitten viranomaiset saattavat lapsen suojaan.