tiistai 6. joulukuuta 2016

Pisa-parran pärinää Uudessa Suomessa


Vuonna 2013 Vuoden luokaopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell tekee Puheenvuoron blogissaan karuja huomioita tänään julkistetuista Suomen Pisa-tuloksista.
Suomi sjoittuu OECD:n Pisa 2015 -tutkimuksessa kärkimaiden joukkoon, mutta oppimistulokset luonnontieteissä, matematiikassa ja lukutaidossa ovat laskeneet vertailuvuodesta 2006.
–Kun käyriä katsoo, huomio kiintyy vuoteen 2006. Koko 2000-luvun alku oli hienoa nousua, sitten alkaa osaamisen persliuku. Mitä teimme eri tavalla 2000-luvun alussa kuin nyt? Vai pitäisikö meidän kysyä, mitä koulua ympäröivässä yhteiskunnassa on oikein tapahtunut, Lundell kysyy.
Hän huomauttaa, että luonnontieteissä Suomi on edelleen kärjen tuntumassa, mutta matematiikka huolestuttaa. 
–Matematiikassa olemme lähempänä kehittyneiden maiden rupusakkia kuin kärkeä.
Lundell kiinnittää huomiota myös tyttöjen ja poikien välisiin eroihin. Pisa-tutkimuksen mukaan missään muualla tyttöjen ja poikien ero ei ole yhtä näkyvä kuin Suomessa. 
–Hämmästyttävintä on, että osa pojista on pudonnut oppimisen kyydistä, hän sanoo.
Lundell korostaa, että koulu on ollut jatkuvassa muutoksessa ja opettajien täydennyskoulutus on hänen mukaansa lähes täysin laiminlyöty. 
–Joskus on tuntunut siltä, että kellään ei ole ollut näkemystä, mihin suuntaan koulua viedään. Vauhti on ollut kovaa. Hosutaan tai tehdään hätäratkaisuja.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puolestaan sanoo, että nyt julkistetut Pisa-tulokset ilmentävät eriarvoisuuden kasvua. Vanhempien taustan vaikutus oppimistuloksiin on hänen mukaansa voimistunut ja myös alueelliset erot jyrkkenevät.
–Tällaiset tulokset ovat selvä uhka työelämästä syrjäytymiseksi. On kohtalokasta, jos syrjäytyminen alkaa jo peruskoulusta. Kehno pohja luonnontieteissä ja matemaattisessa osaamisessa sekä lukutaidossa heikentää menestystä myös seuraavilla koulutusasteilla, ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa sekä korkeakouluissa, Luukkainen sanoo OAJ:n tiedotteessa.
Hän huomauttaa, että Pisa-tuloksissa myös nopeasti oppivien ja erittäin hyvin menestyvien osuus on pienentynyt.
–He ovat tulevaisuudessa suuressa vastuussa työn ja työpaikkojen luomisessa Suomeen. Heidät on liian kauan unohdettu koulun kehittämisessä, Luukkainen kommentoi.
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
            Kai-Ari Lundell
Kai-Ari Lundell 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti