tiistai 2. kesäkuuta 2020

Suomen terrorismilainsäädäntöä on syytäkin päivittää


Yleinen näkemys puolueista riippumatta on, että al-Holin vankileirin suomalaiset lapset pitää tuoda Suomeen, mutta lasten äitien palauttaminen jakaa sekä puolueita että kansaa.

Oikeusministeriö on esittämässä lakimuutosta, jotta terroristijärjestöön tai -ryhmään kuuluminen olisi helpompi tunnistaa. Nyt kun viranomaisia tai ulkoministeriä kuuntelee, ei voi välttyä ajatukselta, että tunnistusmekanismit ovat hukassa.

Kun Isiksen aikuisia, olivat heidän tehtävänsä järjestössä millaisia tahansa, tuodaan Suomeen, ihmisten turvallisuudentunne voi järkkyä. Samalla on mietittävä yhdeksän lapsen oikeuksia.

Oikeusministeriö on asettanut  selvitystyöryhmän miettimään terrorismilainsäädännön mahdollisia puutteita. Lakiesityksen muotoon kirjoitettu mietintö valmistunee jo parin viikon päästä.

Listaan muutamia linkkejä, joissa käsitellään jollakin tavalla Suomen terrorismilainsäädäntöä. Suosittelen artikkeleiden lukemista kokonaisuudessaan.

Erityisesti suosittelen listan viimeistä linkkiä, jossa Lapin yliopiston rikosoikeiden professori Minna Kimpimäki selittää ymmärrettävästi, minkälainen rikos terrorismirikos voi olla.

Paljon pohdittavaa maallikollekin.

* * *

2.6.2020 HS Pääkirjoitus

Al-Holista palaavat suomalaiset testaavat nykyisten lakien toimivuuden

Suomeen voi vastakin palata joissakin ääriryhmissä toimineita ja heidän vaikutuspiirissään olleita ihmisiä. Siihen pitää varautua myös ajantasaistamalla lainsäädäntöä

Al-Holin leirissä olevien suomalaisten lasten ja heidän äitiensä tilanne hallitsi keskustelua varsinkin viime vuoden lopulla. Kokonaisuuteen kuuluivat niin lasten oikeudet, turvallisuusnäkökohdat, mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu, viranomaisten toimivaltuudet, vastuut ja velvollisuudet sekä ulkoministeriön johtamiskulttuuri.

Al-Holin leirissä olevien suomalaisten lasten ja heidän äitiensä tilanne hallitsi keskustelua varsinkin viime vuoden lopulla. Kokonaisuuteen kuuluivat niin lasten oikeudet, turvallisuusnäkökohdat, mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu, viranomaisten toimivaltuudet, vastuut ja velvollisuudet sekä ulkoministeriön johtamiskulttuuri.

* * *

2.6.2020 HS


Oikeusministeriön työryhmä esittää lakimuutosta, jonka avulla terroristijärjestöön tai -ryhmään kuuluminen olisi selkeämpi ilmentää.

Huoli Suomeen palaavien vierastaistelijoiden ja näiden perheenjäsenten mahdollisesta turvallisuusriskistä sai Niinistön viime joulun alla ehdottomaan palaajiin liittyvien turvallisuuskysymysten selvittämistä. Pääministeri Sanna Marin (sd) käynnisti tuolloin oikeusministeriössä selvitystyön Suomen terrorismilainsäädännön mahdollisista puutteista.
Selvitystyöryhmän työ päättyi viime perjantaina, ja työryhmä antaa lakiesityksen muotoon kirjoitetun mietintönsä oikeusministeri 
Anna-Maja Henrikssonille (r) kesäkuun puolivälissä.

”Olen nostanut kysymyksen rangaistussäännöksistä esiin aikanaan ja mielestäni se on yhä ajankohtainen”, Niinistö sanoo.

* * *

1.6.20120 IL


Jihadismin tutkija Juha Saarisen mukaan on tärkeä identifioida potentiaaliset vaaralliset tapaukset ja selvittää heidän mahdollinen rikollinen toiminta ulkomailla.

Terrorismintutkija Juha Saarisen toteamus, toistaiseksi Suomi on järjestelmällisesti epäonnistunut Syyriasta palanneiden tuomisessa oikeuden eteen, heittää suuren varjon suomalaisen oikeusjärjestelmän ylle.

* * *

1 / 2019 RIKU-lehti


Suomen terrorismioikeudenkäynnit ovat osoittaneet, etteivät rikoslain
terrorismirikoksia koskevat säännökset ole helposti sovellettavissa. (rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki)

Terrorismirikosluvun säätämisen ja muuttamisen taustalla ovat olleet ennen kaikkea EU-oikeudelliset asiakirjat: vuonna 2002 annettu terrorismia koskeva puitepäätös ja kyseisen puitepäätöksen korvaava vuonna 2017 tehty terrorismin torjuntaa koskeva direktiivi. Terrorismirikoksia koskeva rikoslain 34 a luku määrittää sen, millaista toimintaa Suomessa pidetään terrorismina. 

Luku on pyritty muotoilemaan mahdollisimman kattavaksi: rangaistavaksi on säädetty laaja-alaisesti paitsi terroristisia tekoja myös terroristista toimintaa valmistelevia ja edistäviä tekoja. Terroristisia rikoksia eivät siis ole vain varsinaiset terrori-iskut vaan myös esimerkiksi tällaisen iskun valmistelu tai rahoittaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti