torstai 5. maaliskuuta 2015

Hesarin minuutti ja Pertti Salolainen

Käväisin tänään Sanomatalossa kellon alla kuvauttamassa minuuttiani Hesarin Vaaligalleriaan. Nyt ei haastateltu, vaan sain seistä kameran edessä ja mainostaa itseäni. 

Toisin kuin Ylen neliminuuttinen haastattelu, Hesarin minuutti sujui hyvin.

Minuutti on lyhyt aika, piti tiivistää tiukasti. Ei siinä paljon kerinnyt muuta kuin kertoa omat vaaliteemat:

Lopetetaan rahan syytäminen ulkomaille

Rauhoitetaan ja rahoitetaan koulu

Autovero alas

Vain ensimmäistä teemaa syvensin. Sanoin, että Suomessa on liki miljoona köyhää ihmistä, osa vanhuksista näkee nälkää. Totesin, että laitetaan ensin omat asiat kuntoon.

Ennen minua odotti kuvausaikaansa kansanedustaja Pertti Salolainen. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Totesin hänelle, että häntä ei voi ainakaan rintamakarkuriksi sanoa. Niin pitkään Salolainen ollut kansanedustajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti