tiistai 27. huhtikuuta 2021

Kokoomukselta vastuunpakoilun Suomen ennätys


Kokoomus äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elpymispaketista (HS 27.4.2021)

Kokoomuksen eduskuntaryhmä aikoo äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elpymispaketista, kertoo ryhmänjohtaja Kai Mykkänen.

Perustuslakivaliokunta päätyi tänään lausunnossaan siihen, että elpymispaketin hyväksyntään tarvitaan eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö. Tämän vuoksi hallitus tarvitsisi tukea oppositiolta.

Mykkänen kertoo, että tyhjiä ääniä ei lasketa mukaan määräenemmistöön. Mykkäsen mukaan hallituksen on tällöin mahdollista saada kahden kolmasosan enemmistö eduskunnan täysistunnossa.

* * *

Ällistyin todella, kun luin uutisen.

Mykkänen toteaa, että Kokoomus ei edellenkään tue elpymispakettia, mutta silti hän samaan hengenvetoon toteaa, että neuvotteluissa hallitus on epäonnistunut.

Vaikka olen toisen puolueen jäsen, alan pikkuhiljaa kaivata vanhoja aikoja, Harri Holkeria ja Ilkka Suomista ja suoraselkäistä Kokoomusta.

Kyllä totuus on, että Kokoomuksen tämänpäiväinen päätös tulee repimään rajusti puolueen rivejä. Kokoomuksen rivien repeämisen ensimmäinen merkki on Wille Rydmanin ilmoitus blogissaan, Wille reagoi nopeasti ja ryhdikkäästi:

Tulen äänestämään EU.n tukipakettia vastaan (27.4.2021)

Tunnen jopa jonkinlaista säälinsekaista myötätuntoa Kokoomuksen ikiäänestäjiä kohtaan. Miltä heistä nyt tuntuu? Mitä he ajattelevat nyt?

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Ylen kuntavaaligallup vs kuntavaalit 2017



Ylen maaliskuun gallupissa Perussuomalaiset nousi ykköseksi. Gallup-tulosta on vertailtu edelliseen Ylen kuntavaaligallupiin. PS-nousua on +0,3.

Oikeastaan missään ei ole näytetty vertailua Kuntavaalien 2017 tulokseen. Muutos on tajuntaa räjäyttävä. Perussuomalaisille nousua on 10,2 prosenttiyksikköä, kun muilla puolueilla näyttää miinusta.