Georg C. Ehrnrooth: YYA-Suomen omatunto

Georg C. Ehrnrooth, Gerald Ford ja Richard Nixon

Mies, joka vihasi Kekkosta – Michael Franckin tyylikäs dokumentti kertoo kummisetä Georg C. Ehrnroothista, joka oli aikoinaan kiusallinen ja lopulta ehkä oikeassa (HS 6.12.2020)

Ehrnroothin epäluulo Urho Kekkosta kohtaan syntyi jo sodan jälkeen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien aikana, jolloin Kekkonen toimi oikeusministerinä. Nuorena lakitieteen opiskelijana Ehrnrooth ei voinut käsittää hänen toimintaansa, ja tämä kokemus määräsi hänen poliittisen suuntansa.

* * *

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Yle lähettää suomalaisia elokuvia kuten perinteisesti aina jonkun version kolmesta "Tuntemattomasta sotilaasta". Myös dokumentit kuuluvat asiaan.

Tänään klo 13 esitettiin Georg C. Ehrnroothista tehty hieno dokumentti "Kummisetäni ja Kekkonen", joka on nähtävissä myös Ylen Areenassa. Dokumentin tekijä on Ehrnroothin kummipoika Michael Franck.

Georg C. Ehrnroothin oma kummisetä oli marsalkka Mannerheim.

* * *

Ehrnrooth oli suuri suomalainen toisinajattelija 1960-1970 -luvuilla. Hänet muistetaan ennen kaikkea Suomen omatuntona aikana, kun suurin osa suomalaisista oli rähmällään presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliittoon.

Dokumentissa keskitytään pääasiassa Ehrnroothiin ja presidentti Urho Kekkoseen. Dokumentin mukaan Ehrnroothin kriittinen suhde Kekkoseen eteni kolmiportaisesti.

Ensimmäinen oli v. 1945-1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Ehrnrooth ei voinut ymmärtää silloisen nuoren oikeusministeri Urho Kekkosen roolia prosessissa. Ehrnroothia on helppo ymmärtää:

Kansakunnan sijaiskärsijät -nimisessä tutkimuksessa korostuu tuolloisen oikeusministerin Urho Kekkosen rooli perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätäjänä, jopa aloitteen tekijänä. (TS 28.10.2005)

Toinen oli v. 1961 Noottikriisi, jonka avulla Kekkosen on katsottu turvanneensa valtansa Suomessa.

Kolmas oli tietenkin vuoden 1973 poikkeuslaki. Kun Kekkonen kieltäytyi asettautumasta ehdolle v. 1974 presidentinvaaleihin, eduskunta sääti poikkeuslain tasavallan presidentin toimikauden jatkamisesta.

Poikkeuslain syövereissä Veikko Vennamon johtamasta Suomen Maaseudun Puolueesta erosi ryhmittymä, joka perusti Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen SKYP,  mihin mureni SMP:n v. 1970 eduskuntavaalien vaalivoitto.

Georg C. Ehrnrooth perusti Perustuslaillisen Kansanpuolueen v. 1973.

* * *

Itselleni v. 1973 poikkeuslaki oli shokki ja merkityksellinen, sillä v. 1974 presidentinvaalit olisivat olleet ensimmäiset vaalit, joissa olisin voinut äänestää. Koin poikkeuslain äärimmäisen epäoikeudenmukaisena ja epädemokraattisena, mikä muovasi poliittista ajatteluani vahvasti.

Pidin 1970-luvun Suomen poliittista ilmapiiriä hyvin ahdistavana. Arvostin suuresti Veikko Vennamon SMP:tä sekä puolueena että kansanliikkeenä.

Poikkeuslakiin pettyneenä lukiolaisena kävin kaverini kanssa pariin otteeseen Perustuslaillisten paikallisissa kokouksissa. Aioin liittyä puolueeseen, mutta lukion jälkeen menin suorittamaan varusmiespalvelusta Haminaan ja sen jälkeen opiskelemaan luokanopettajaksi Jyväskylään. Politiikka jäi pitkäksi aikaa.

Perustuslailliset ei ollut äärioikeistolainen puolue kuten silloin puoluetta mustamaalattiin, vaan pohjoista demokratiaa kannattava puolue. Kun tuolloin oli eri mieltä esim. Kekkosesta tai suomettumisesta, sai välittömästi äärioikeistolaisen leiman, mikä on surullista.

* * *

Georg C. Ehrnrooth oli aito itsenäisen ja oikeudenmukaisen Suomen vahva kannattaja. 

Kannattaa katsoa Michael Frankin dokumentti kummisedästään, vaikka 1960-1970 -lukujen suomettumisen aika voi herättää monissa ihmisissä ikäviä muistoja, joku voi ahdistuakin. Dokumentissa haastatellaan Ehrnroothin aikalaisia kuten Jörn Donner ja Raimo Ilaskivi. 

Jos aikaa on, kannattaa lukea Riku Keski-Rauskan kirjoittama hieno elämänkerta Ehrnroothista, Yksinäinen Ehrnrooth – Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa.

Georg C. Ehrnroothin tuore elämäkerta: suomettumisen surullista historiaa (Suomen Sotilas 29.10.2015)

Äärioikeistolaisia, fasisteja ja natseja

HS 4.2.2020

Helsingin Sanomat on jo pitkään tehnyt hienoja graafeja, upeita kuvaajia. Esim. eilisen Hesarin valtion talousarvioesitys vuodelle 2020, budjettipuu sekä tuloista että menoista, oli fantastinen.

Saman päivän lehdessä oli myös hyvin havainnollistava koordinaatiston muotoon tehty arvokartta paraikaa istuvista kansanedustajista.

Twitterissä Perussuomalaisia nimitellään aivan surutta äärioikeistolaisiksi, jopa fasisteiksi tai natseiksi. Suomen Twitter on jonkinlainen ankkalammikko, mukana on lähinnä hyvin koulutettuja ihmisiä, punavihreitä toimittajia ja poliitikkoja on paljon. 

Jos tarkastellaan yllä olevan arvokartan vasemmisto-oikeistoakselia, huomataan, että Perussuomalaiset on selkeästi keskusta-oikeistolainen puolue. Jos tarkastellaan liberaalit-konservatiivitakselia, Perussuomalaiset on selkeästi konservatiivinen puolue.

Viime eduskuntavaalien jälkeen esitettiin kaksi arvokarttaa ehdokkaista, Hesari ja Yle. Itse olin ehdokas myös, sijoituin molemmin puolin pystyakselia, vasemmisto-oikeistoakselin yläpuolella lähellä origoa, en aivan ollut napakymppi kumminkaan.

Yllä olevan kartan mukaan eduskunnassa istuu kaksi suurehkoa keskustaoikeistolaista puoluetta, minkä myös alla oleva, kaikkia ehdokkaita koskeva arvokartta osoittaa. Äärioikestolaista kansanedustajaa saa eduskunnasta tikulla etsiä. Fasisteja tai natseja ei eduskunnassa takuuvarmasti istu yhtäkään.

Suomessa on pitkä perinne äärioikeistolaiseksi tai fasistiseksi leimaamiseen. Kun ei perusteltuja argumentteja löydy, kaivetaan povitaskusta natsikortti. Esim. 1970-luvulla kahta idoliani Suomen Maaseudun Puolueen Veikko Vennamoa ja Perustuslaillisten Georg C. Ehnroothia haukuttiin vuoroin äärioikeistolaiseksi tai fasistiksi. 

Syy oli periskummallinen, Vennamo ja Ehnrooth olivat antikekkoslaisia. Samaan aikaan muut puolueet ryhmittäytyivät Kekkosen taakse niin, että eduskunnassa rustattiin poikkeuslaki v. 1973, ja Kekkonen valittiin presidentiksi ilman presidentinvaaleja. Mitään järjellistä syytä poikkeuslakiin ei ollut, ei ollut mitään kriisiä, sotatilaa tai mitään muutakaan poikkeustilaa.

Vuoden 1974 presidentinvaalit jäivät pitämättä, olisin silloin saanut äänestää vaaleissa ensimmäistä kertaa. Pidin poikkeuslakia demokratian häväistyksenä. 

Tosiasiallisesti sekä Vennamo että Ehnrooth olivat todellisia demokraatteja. Ehnrooth jopa lopetti puolueensa, kun totalitaristinen Neuvostoliitto hajosi.

Suomi, Nato ja Venäjän karhu

Presidentti Niinistö tapasi tänään eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. 

Ei presidentti eikä kukaan puoluejohtajista ole esittämässä Suomea Natoon vallitsevissa olosuhteissa. Todettiin kumminkin, että Nato-optiota ei ole haudattu.

Painotettiin, että oma puolustus on Suomen turvallisuuden ydinasia.

Suomi ei ole muiden maiden selän takana kuten esim. Irlanti tai Portugali ovat. Olemme Venäjän karhun naapuri. Oma uskottava puolustus on tärkeää kaikissa olosuhteissa huolimatta siitä, olemmeko yksin vai Naton jäsen. 

Hyvin mielenkiintoista on, miksi presidentti tapasi puoluejohtajat juuri tänään. 

Pari päivää sitten Kokoomuksen konkarit Ilkka Kanerva, Pertti Salolainen, Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz totesivat, että he olisivat valmiita viemään Suomen Naton jäseneksi myös ilman kansanäänestystä. 

Tulee mieleen Urho Kekkosen aika ja runnaaminen ja saatanan tunarit. Kokouksen taustoja tuntematta vaikuttaisi siltä, että kyseessä oli jonkinlainen kurinpalautus.

Ehkä presidentti Niinistö kehotti puoluejohtajia laittamaan jäitä hattuun Nato-keskustelun osalta. Venäjän tilanne on niin vaikea, että Natoa ei kannata sotkea vaalitaisteluun.

Eduskuntavaaleista ei taida tulla sittenkään Nato-vaalit.


19.12. Yle

Niinistö: Oma puolustus Suomen turvallisuuden ydinasia

Oma puolustus on Suomen turvallisuuden ydinasia, presidentti Sauli Niinistö sanoo.

Hän kertoo tavanneensa tänään perjantaina eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Tapaamisessa puitiin turvallisuuspolitiikkaa, Niinistö toteaa.

Hänen mukaansa pöydän ääressä kukaan ei ollut esittämässä sotilasliitto Naton jäsenyyshakemusta "vallitsevissa olosuhteissa".

Osalliset totesivat Niinistön mukaan kuitenkin, ettei hakemisen mahdollisuutta suljeta pois.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja huutelee vähemmistöhallituksen perään

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kolumnissaan perustelee huutoaan sillä, kuinka kivulloista oli Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen muodostaminen. Hän toteaa myös, että heti alusta pitäen hallituksen päätöksentekokyky on jättänyt toivomisen varaa.

Akkanen epäilee, että on turha kuvitella, että seuraavan hallituksen muodostaminen olisi yhtään sen helpompaa kuin Kataisen kuuden puolueen hallituksen muodostaminen oli.

Akkasen kolumni on hämmentävä. 

Terveen parlamentarismin idea on, että eduskuntavaalien tulosta kunnioitetaan ja muodostetaan voittajien johtama enemmistöhallitus.

Akkanen käyttää esimerkkinä Martti Miettusen kolmatta hallitusta (1976-77). Miettusen kolmosta edelsi Miettusen toinen hallitus (1975-76), jonka Kekkonen runnasi väkisin kasaan. Kekkonen oli sitä ennen puhutellut puoluejohtajat kovasanaisesti todeten, että maassa vallitsi kansallinen hätätila suuren työttömyyden takia. 

Miksi Akkanen haikailee presidentti Urho Kekkosen aikaa?

Miettusen kakkos- ja kolmoshallitukset eivät olleet kovinkaan toimintakykyisiä, koska kumpikaan hallitus ei pysynyt pystyssä vuottakaan.

Muutenkaan en haikailisi 1970-luvun perään, valittiinhan presidentti Kekkonen poikeuslailla uudelleen presidentiksi demokratiaa uhmaten v. 1973.

Presidentti Mauno Koivisto tervehdytti Suomen sisäpolitiikkaa vahvistamalla parlamentarismia.

Nyky-Suomi on ollut konsensushallitusten, yhteistyön aikaa. Hallitukset ovat olleet pitkäikäisiä.

Akkasen olettaa, että Antti Rinteen johtama SDP kokee seuraavissa eduskuntavaaleissa tappion. Kolme suurinta puoluetta olisivat silloin Kokoomus, Perussuomalaiset ja Suomen Keskusta (aakkosjärjestyksessä).

Onko Akkasen kolumnin taustalla Perussuomalaisten pelko? On mahdollista, että puolue saa isoa jytkyäkin suuremman voiton.

Ilmeisesti Akkanen haluaa, että Kokoomus ja Suomen Keskusta RKP:llä ryyditettynä muodostaisivat vähemmistöhallituksen. Perussuomalaiset saisivat kolmannen korvapuustin huolimatta siitä, olisiko puolue toiseksi tai kolmanneksi suurin.


17.7. HS

Mitä jos kokeiltaisiin vähemmistöhallitusta?

Siitä pitäen kun Suomessa on noudatettu aitoa parlamentarismia, maahan on pyritty muodostamaan toimintakykyinen enemmistöhallitus. Paino on ollut sanalla enemmistö.

Sehän nähtiin jo Kataisen hallituksesta, ettei sellainen kokoonpano ole kovin toimintakykyinen.

Entäpä, jos paino siirrettäisiinkin sanalle toimintakykyinen? Jos maahan perustettaisiinkin vankka vähemmistöhallitus, joka hakisi yksittäisille laeille tukea oppositiopuolueilta, tilanteen mukaan aina sopivalta puolueelta tai puolueilta?

Edellisestä vähemmistöhallituksesta onkin jo aikaa. Toistaiseksi viimeinen vähemmistöhallitus oli Martti Miettusen kolmas hallitus vuosina 1976–1977.

Se oli presidentti Urho Kekkosen aikaan. Silloin oli sama, ketkä hallituksessa istuivat, kun maata joka tapauksessa johti Kekkonen.