tiistai 23. syyskuuta 2014

Opetushallitus otti järjen käteen koulun uskonnollisten tilaisuuksien ja juhlien suhteen

Koulut ottavat ilolla vastaan Opetushallituksen uudet ohjeet koulun uskonnollisista tilaisuuksista sekä juhlista.

Vapaa-ajattelijat, joka loppujen lopuksi on melko pieni ryhmittymä (n. 1500 jäsentä), nostaa säännöllisesti joulukuvaelmat ja suvivirret yleiseen keskusteluun. Yhdistyksen mielestä on uskomatonta - mutta totta, että koulussa saa laulaa virsiä tai käydä kirkossa.

Ylivoimaisesti suurin osa Suomen kansasta on eri mieltä.

Opetushallituksen ohjeet ovat nyt selkeät. Ohjeissa todetaan, että nykyisenmuotoiset perinteiset juhlat ovat osa koulun opetusta ja toimintaa. Joulukuvaelmat ja suvirret kuuluvat suomalaiseen traditioon.

Olen keskustellut muutaman ei-vapaa-ajattelijoihin kuuluvan ateistin kanssa. Vaikka heidän lapsensa eivät kuulu kirkkoon ja käyvät koulussa elämänkatsomustunneilla uskonnon sijasta, lapset osallistuvat koulun juhliin aivan normaalisti.

Suurimmassa osassa kouluja on noudatettu OPH:n ohjeiden kaltaisia käytäntöjä jo pitkään. Juhlissa ei ole pakko laulaa virsiä, jos ei halua. Jos vakaumus estää juhliin osallistumisen, järjestetään oppilaalle vastaavaa toimintaa. Koulussani uskonnollisten päivänavausten ajaksi elämänkatsomusoppilaille sekä muslimeille on järjestetty omat päivänavauksensa.

Joka joulu ja kevät ei viitsi käydä loputonta keskustelua mikä on sallittua ja mikä ei.

Myös suomalainen kulttuuri on tärkeää.


22.9. HS

Opetushallitus: Uskonnollisista tilaisuuksista tiedotettava tarkemmin

Tarkennetut ohjeet perustuvat eduskunnan perustuslakivaliokunnan, ylimpien laillisuusvalvojien ja Opetushallituksen kannanottoihin. Ne koskevat esi- ja perusopetusta sekä lukioita ja ammattioppilaitoksia.

Opetushallitus huomauttaa, että koulujen ja oppilaitosten järjestämissä juhlissa voi olla uskontoon viittaavia elementtejä. Yhden virren laulaminen ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista vaan on usein osa suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa juhlatraditiota.

Ohjelmasta on kuitenkin tiedotettava etukäteen, jotta huoltaja voi tarpeeksi ajoissa päättää, jo oppilas ei osallistu kaikkiin juhlan osuuksiin.

Opetushallitus kuitenkin korostaa, että tällaiset tilaisuudet ja juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, joihin oppilaiden pitää periaatteessa osallistua. Niinpä koulujen ja oppilaitosten on järjestettävä vastaavaa toimintaa niille, jotka eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin tai toimituksiin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kataisen-Stubbin hollitupa - vastuuttomin hallitus kautta aikain

Kataisen-Stubbin hallitusta ei voida pitää millään mittapuulla kovin vastuulliseksi hallitukseksi. Lähes kaikki ovat livenneet.

En muista koko Suomen historiasta yhtä vastuutonta hallitusta.

Hallitus aloitti toimikautensa 22.6.2011.


- puolustusministeri Stefan Wallin vaihtui Carl Haglundiin

- valtionvarainministeri Jutta Urpilainen vaihtui Antti Rinteeseen

- elinkeinoministeri Jyri Häkämies vaihtui Jan Vapaavuoreen

- kehitysministeri Heidi Hautala vaihtui Pekka Haavistoon

- asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru vaihtui Pia Viitaseen

- opetusministeri Jukka Gustafsson vaihtui  Krista Kiuruun

- peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson vaihtui Susanna Huoviseen

- pääministeri Jyrki Katainen vaihtui Alexander Stubbiin

- maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vaihtui Petteri Orpoon

- sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko vaihtui Laura Rätyyn

- liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen vaihtui Paula Risikkoon

- eurooppa- ja ulkomaanministeri Alexander Stubb vaihtui Leena Toivakkaan

- Vasemmistoliitto erosi hallituksesta

- Vihreät erosi hallituksesta


Lähes joka hallituspuolue petti.

Ainoa puolue, joka on pitänyt pintansa, on ollut Kristilliset. He eivät ole luovuttaneet tai vaihtaneet ministereitä.

Kokoomus on vaihtanut kaikki ministerinsä.

Suurimmat pettäjät löytyvät punaviherakselilta, koska molemmat puolueet, Vasemmistoliitto sekä Vihreät, erosivat hallituksesta kokonaan.

Vasemmistoliitto meni hallitukseen, vaikka hallitusta johti Kokoomus. Vasemmistoliitto tiesi, että Kokoomus syrjii aina pieni- ja keskituloisia.

Vihreät meni hallitukseen, vaikka Vihreät tiesi, että hallituskaudella tullaan hamuamaan uutta ydinvoimalaa.

Omituisin siirto oli, kun Jyri Häkämies siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Kokoomus paljasti todelliset karvansa. EK:lla oli lobbari hallituksen sisällä.

Äänestäjät petettiin.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Harmaata pohdintaa hyvästä ja pahasta, sodasta ja rauhasta

Lukiolaispoikana olin kesätöissä Helsingin Satamalaitoksella tavaranmerkitsijänä. 1970-luvulla koululaiset saivat vielä kesätöitä. Jouduin antamaan kolmanneksen palkastani kotiin. Isäni Vidar perusteli asiaa viisaasti toteamalla, että kaikki joutuvat maksamaan palkastaan veroa, kustantamaan asunnon vuokrat ja sähköt.

Loput kesärahani sijoitin ulkomaanmatkaan, menin yksin Brysseliin ja Pariisiin. Brysselin mieleenpainuvin kohde oli Le Musée Oldmasters Museum, jossa oli esillä vanhan taiteen mestareiden teoksia 1400-luvulta 1700-luvulle.

Suurimman vaikutuksen tekivät nimettömien keskiaikaisten maalareiden sekä Hieronymus Boschin ja Pieter Bruegel vanhemman taulut.

Nimettömät maalarit käsittelivät tauluissaan ajan hengen mukaan hyvää ja pahaa, taivasta ja helvettiä. Taiteilijat olivat jollakin tavalla saaneet vangittua alitajuntansa kankaalle. Taulut olivat hypnoottisia, en koskaan ole tuijotellut yksittäisiä tauluja niin pitkään. Taulut antoivat ajattelemisen aihetta.

Keskiajalla tunnustettiin väriä, ajan maailmankuvan mukaan kannatti olla hyvän puolella. Helvetti ei Brysselin taulujen perusteella vaikuttanut ollenkaan hyvältä paikalta.

Nykyaika on harmaa

Jos joku erehtyy ottamaan kantaa jonkin asian puolesta sanomalla, että tuo on väärin, nykyajan vasta-argumentti tulee kuin piipun suusta, ei elämä ole noin mustavalkoista.

Elämäni suurimpia järkytyksiä on ollut, kun Jugoslavian sodan aikana keskelle Eurooppaa tehtiin keskitysleirejä ja ruumiita tungettiin katepillareilla joukkohautoihin. Ihminen ei opi menneisyydestä mitään, vaan samoja virheitä toistetaan.

Loppujen lopuksi ei ole olemassa harmaata aluetta. Kun liikutaan harmaalla alueella, ollaan jo väärän tai pahan puolella.

Vääryyttä peitellään monilla termeillä esim. harmaa talous tai verosuunnittelu. Oikeat termit olisivat tietenkin talousrikollisuus ja veronkierto.

Miksi ns. sivistyneestä, koulutettujen ihmisten rikollisuudesta, on tehty sallitumpaa kuin perinteisestä rikollisuudesta, varkauksista tai ryöstöistä?

Harmaan talouden torjuntaan ei haluta upottaa varoja, ei kansallisesti, ei kansainvälisesti, vaikka tiedetään, että harmaan talouden torjunta on tuottoisaa toimintaa.

Tyypillistä harmaata taloutta, vaikka usein ei niin ajatella, on myös koulurakentaminen. Rakennetaan sekundaa, homekouluja, lapset ja opettajat altistuvat homeelle. Homekoulujen korjaamislaskut ovat valtaisia, ja ne lankeavat tavallisen kansan maksettaviksi.

Paavi Franciscus puuttui kolmanteen maailmansotaan. Hän toteaa, että sodan päämotiiveja ovat kateus, suvaitsemattomuus ja vallanhimo

Nykyajan toimeenpanevin voima taitaa olla ahneus. Ahneus ohjaa sotiakin.

Sodasta käytetään peitetermiä konflikti. Oikeasti konflikti on kansojen alistamista ja etnistä puhdistusta, raiskaamista, sotaa ja tappamista. 

Jossain vaiheessa länsieurooppalaistenkin on valittava hyvän tai pahan puoli. Ikuisesti emme voi nojata Yhdysvaltojen apuun tai Paavin puheisiin. Ikävintä on, että totaaliseen pahaan ei voi vastata kuin aseilla kuten Paavikin sanoi. Totaaliseen pahaan ei ole neuvottelupöytää.

Pari viikkoa sitten katsoin netissä kiertävän järkyttävän videon, ei olisi pitänyt, niin paha video oli. ISIS oli valloittanut kaupungin. Ison, yli jalkapallokentän laajuisen puiston ympärillä oli komea rauta-aita. Aidan kärkiin oli pantu ihmisten päitä, jokaisen pään edessä jalkakäytävällä lojui päätön miehen ruumis. Näki aivan selvästi, että kyseessä oli siviilien ruumiita.

Kamera kiersi pää ja ruumis kerrallaan pitkin aidan viertä. Tuntui siltä, että kamera kiertää -matka ei lopu koskaan, niin paljon ruumiita oli. Ruumiita pilkattiin ja lapset leikkivät päillä.

Ei ihme, että jesidit ja kurdit ovat paniikissa. Myös muiden kuin länsimaisten toimittajien päillä on merkitystä.


13.9  Iltalehti


- Ihmiskunnan tulee kyynelehtiä ja nyt on aika kyynelehtiä, Franciscus sanoi vieraillessaan lauantaina ensimmäisen maailmansodan hautamuistomerkillä Pohjois-Italiassa.
Paavi kutsui sotaa "hulluudeksi" ja lisäsi, että maailma on jo ajautunut eräänlaiseen kolmannen maailmansodan tilaan.
- Nykyään, toisen maailmansodan epäonnistumisen jälkeen, on kenties perusteltua puhua kolmannesta maailmansodasta. Tätä sotaa käydään asteittain. Sitä toteutetaan rikosten, verilöylyjen ja tuhoamisen kautta, paavi sanoi.
Viime kuukausina paavi on lukuisia kertoja vaatinut konfliktien lopettamista Ukrainassa, Irakissa, Syyriassa ja Gazassa.
- Sota on järjetöntä. Sen ainoa päämäärä on tuhoaminen. Se pyrkii kasvamaan tuhoamalla.
- Kateus, suvaitsemattomuus, vallanhimo. Nämä motiivit selittävät, miksi sotia soditaan, ja näitä motiiveja yritetään oikeuttaa ideologialla, paavi jatkoi.
Viime kuussa paavi sanoi pitävänsä kansainvälisen yhteisön voimankäyttöä oikeutettuna ISIS-terroristijärjestöä vastaan, jotta "laiton väkivalta" saadaan lopetettua.