sunnuntai 2. joulukuuta 2018

PS Uudenmaan piirin syyskokouksen puheenjohtajana

Puheenjohtajaehdokkaat esiintyvät (kuva Kari Paunonen)

Tuusulan kunnantalon valtuustosalissa pidettiin tänään Perussuomalaisten Uudenmaan piirin syyskokous. Valtuustosali oli ääriään myöten täynnä, osa ihmisistä joutui seisomaan ovensuussa.

Kokouksen kohokohta oli piirin uuden puheenjohtajan valinta. Ehdolla olivat Jarno Eerola Espoosta ja Merja Nevalainen Lohjalta. Oli hienoa, että molemmat olivat ilmoittautuneet kisaan etukäteen, jotta kokousedustajat ovat voineet perehtyä ehdokkaisiin etukäteen ja kysellä suoraan ehdokkailta, jos kysyttävää on. Avoimuus on tärkeää. Olin tyytyväinen, kun salissa ei loka lentänyt, vaan keskustelu pysyi suhteellisen asiallisena.

Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi valittiin Merja Nevalainen.

Minut pyydettiin melkeinpä pikakomennuksella kokouksen puheenjohtajaksi, mutta onneksi väistyvä puheenjohtaja Iiro Silvander perehdytti minut materiaaliin ennen kokouksen alkua. Sihteerinä toimi Iida Rekunen.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka olin kokouksessa mukana, puheenjohtajan asema oli sellainen, että sitä väkisin asettautui ulkopuoliseksi. Pari kertaa jouduin kimuranttiin tilanteeseen, kun eteen tuli nopeasti vaikea sääntötulkinta. Onneksi salissa oli käveleviä sääntökirjoja kuten Jarno Eerola, Niilo Kärki ja Håkan Mansner, joten hommat saatiin hoidettua nätisti.

Ennen kokousta piirin vaalipäällikkö Henri Perälahti ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kouluttivat piirin eduskuntavaaliehdokkaita. 

Uudenmaan Perussuomalaisten tilanne on aivan toinen kuin viime eduskuntavaaleissa, kun äänirohmut Timo Soini ja Jussi Niinistö ovat poissa. Nyt vahvimmat ehdokkaat ovat naisia kuten Arja Juvonen ja Leena Meri. Istuvista mieskansanedustajista on mukana vain Mika Niikko, joten miesten peli näyttää muuten olevan täysin avoin.

Syyskokouksen avauspuheessa totesin, että minulle vaalit on aina samalla urheilukilpailu. Tietenkin vaaleissa parhaat aina voittavat, mutta joukkuelajeista tuttu fraasi, keskinmäärin on paljon hauskempaa voittaa kuin hävitä, on totta. 

Toivottavasti voitamme. Melkoinen voitto olisi, jos säilyittäisimme viime eduskuntavaalien seitsemän paikkaa, mutta kuusikikin paikkaa olisi jo torjuntavoitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti