tiistai 25. marraskuuta 2014

Myös uskonnolliset päivänavaukset kuuluvat kouluun

Opetushallitus on näppituntumalla arvioinut, että suurin osa koulujen päivänavauksista on tänä päivänäkin ei-uskonnollisia. Näin on ja näin pitääkin olla.

Mutta oleellista on, että uskonnollisia päivänavauksia pidetään kerran viikossa tai joka toinen viikko. On täysin selvää, että koulujen traditioon, kuten suomalaiseen traditioon yleensäkin, kuuluu myös kristillinen perinne. 

Kansakunnan menneisyyttä ei voi kieltää.

Yhtä selvää on, että koulujen on järjestettävä kunnolla myös vaihtoehtopäivänavaukset. Isoissa kouluissa vaihtoehtotilaisuuksien järjestäminen on hyvin helppoa. Suurin osa oppilaista vaeltaa opettajansa johdolla saliin istumaan ja kuuntelemaan seurakunnan päivänavausta.

Omassa koulussani on paljon muslimeja. Koska kaikki uskonnontunnit järjestetään samaan aikaan, paikalla on myös islaminopettaja. Elämänkatsomustunnit järjestetään myös samaan aikaan, ei tarvitse miettiä, kuka pitää et-päivänavauksen.

Vaikka koulut ja opetushallitukset ovat pullollaan akateemisia ihmisiä, siitä huolimatta asiat voidaan hoitaa selkeästi ja yksinkertaisesti. Silloin kukaan ei kärsi.


Yle 25.11.


Koulun on järjestettävä vaihtoehto uskonnolliselle päivänavaukselle, oikeusasiamies on linjannut tänään tiistaina. Opetushallituksessa linjaus otetaan vastaan tyynesti.

– Sinänsä tämä ei ole mikään uusi asia. Nyt vaan tarkennetaan ohjeita ja muistutetaan tästä velvoitteesta. Aiheuttaahan se miettimistä kouluissa, jos järjestetään useampia erisisältöisiä tilaisuuksia, hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetushallituksesta arvioi.

Opetushallitus ei tilastoi, kuinka monessa koulussa päivänavaukset ovat uskonnollisia tai ei-uskonnollisia, eikä sitä, kuinka monessa koulussa tarjolla on molemmat vaihtoehdot. Lahtisen tuntuma on, että tällä hetkellä kouluissa pidetään uskonnollinen päivänavaus kerran viikossa tai kahdessa viikossa.

Käykö niin, että uskonnolliset päivänavaukset katoavat kokonaan?

– Meillä koulujen traditioon kuuluu uskonnollisiakin elementtejä, kuten eduskunnan perustuslakivaliokuntakin on todennut. Kannanotto on ollut se, että koulujen ei pidä näistä luopua, mutta ratkaisuvalta on jätetty koulutasolle. Koulut ratkaisevat, minkälaisia päivänavauksia järjestävät, hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetushallituksesta sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti