keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Kansainvaellukset 400-500 luvuilla, Eurooppa alkoi muotoutua.
(Wikipedia)

Jälkikäteen ajatellen minua harmittaa. 

Edellisten presidentienvaalien viimeisellä kierroksella jätin elämäni ainoan kerran äänestämättä. En kerta kaikkiaan voinut äänestää Kokoomuksen tai Vihreiden ehdokasta.

Olisi pitänyt äänestää Niinistöä, sillä hän on tehnyt niin kuin presidentin pitääkin. Kun astutaan presidentiin virkaan, unohdetaan puoluekirjat. 

Tasavallan presidentin pitää olla koko Suomen kansan presidentti.

Presidentti Niinistö on onnistunut odotuksia paremmin tehtävässään. Presidentin pitää olla arvojohtaja, ja Niinistön puheet ovatkin yleensä olleet arvopuheita.

Vuoden 2016 valtiopäivien avauspuhe oli samalla selkeä linjapuhe:

Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.

Toivottavasti Eurooppa kuuntelee.

* * *

3.2. Iltalehti


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on avannut vuoden 2016 valtiopäivät puheellaan. Niinistö aloitti Finlandia-talossa pitämänsä puheensa kertomalla, ettei eduskunta varmasti tiennyt vuosi sitten aloittaessaan, mitä eteen tulee.

Niinistön mukaan Eurooppa ei enää pitkään kestä hallitsematonta kansainvaellusta.

- Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.

Niinistön mukaan kansainvälisten sopimusten muuttaminen on hidas tapa tuoda tolkkua tilanteeseen. Presidentti totesi puheessaan, että Eurooppa ei voi nyt auttaa niitä, jotka vain hakevat parempaa tai tuntevat olonsa ja tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.

- Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todellisessa hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.

Niinistö sanoo, että EU:n on nyt tunnustettava tosiasiat ja ryhdyttävä yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle. Samalla pitäisi Niinistön mukaan tunnustaa, että emme kykene täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita.

2 kommenttia:

  1. Kai-Ari, kun nyt todella mietimme tämän päivän valtioneuvoston avajaisissa pidettyä puhetta jossa käsiteltiin todellisuutta sellaisena kuin se nyt valitettavasti on, teit todellisen mokan kyllä.

    Itse äänestin ekalla kierroksella jopa Väyrystä ( !!! ) taktikoidessani Haavistoa vastaan. Ja toisella Saulia. Jos vaihtoehtona on Kallio-kuplien pääpuhallusmestari ja kokkari, ei ole vaikeaa kunhan ei ole stubblainen virne ja EU-rakastuminen naamalla. Ei ollut.

    Puheen jälkeen alkoi heti maailmanhalaajien itku ja hammastenkiristys, jota on suoraan sanottuna sietämättömämpää seurata kuin irakilaisten sotilaiden asylointia maassamme.
    Aiheettomat seikkailijat voidaan aina palauttaa äidin lieden lämpöön takaisin Bagdadiin päivittämään facebookkiaan sinne, mutta tämä meidän oma viides kolonna se jatkaa oman maansa, kansansa ja kulttuurinsa inhoa, ideologista purkutyötä ja uudelleenkoulutusta aina vaan. Ja pääasiassa verorahoin muutamissa julkisissa toimipisteissä - ja laitoksissa, joita en tässä nyt kilttinä miehenä ääneen mainitse. Tiedämme ne kyllä.

    Jp

    p.s.
    Olen minäkin katunut pressavaalien käyttäytymistäni.
    Kuusi vuotta sain katua erään friidun kannattamista. Siis ensimmäiselle kaudelle. Toiselle olin tullut jo tietty järkiini.
    Mutta kyllä ne rankkoja ne vuodet oli. Muistan kyllä. Yritä kestää miehekkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JP

      Onneksi olen tullut järkiini, sillä tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku :)

      Poista