maanantai 9. helmikuuta 2015

Äänestäjille tarjotaan kahta alkoholipoliittista vaihtoehtoa

Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista ja tilalle ruotsalaismallista kakkosolutta. Keskusta tavoittelee tällä linjauksella alkolihaittojen vähentämistä.

Alkoholihaittojen vähentäminen on tietenkin hyvä tavoite, mutta onko keskioluen poistaminen ruokakaupoista oikea tie?


Kun eduskuntavaalit lähenevät, puolueet alkavat pikkuhiljaa nousta poteroistaan ja tuoda esiin omia linjauksiaan. Äänestäjille tarjotaan nyt kahta selkeää alkoholipoliittista vaihtoehtoa:


1. Keskusta haluaa poistaa keskioluen pois ruokakaupoista.


2. Perussuomalaiset haluavat keskioluen lisäksi myös miedot viinit ruokakauppoihin.


Yksi asia on ainakin varmaa, mikäli keskiolut poisteaan ruokakaupoista, ihmiset alkavat urakalla rahdata olutta ja viinaksia Tallinnasta tai itärajan takaa. 


Houkutus pimeään viinasten myyntiin kasvaa tuntuvasti, lestinheittäjät palaavat markkinoille. Silloin valtion verotulot putoavat. Voi olla myös, että alkoholipoliittista tavoitetta ei saavutetakaan, vaan alkoholin kulutus kasvaakin entisestään.


Epätasa-arvo lisääntyy, mikäli Keskustan vaalitavoite toteutuu. Maaseudulla Alkoja löytyy harvakseltaan, kun taas esim. pääkaupunkiseudulla Alkoja löytyy joka nurkalta.



Yle 9.2.


Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista

Keskusta rajoittaisi kaupassa myytävien oluiden alkoholipitoisuuden enimmillään 3,7 prosenttiin. Käytännössä se tarkoittaisi keskioluen poistamista kauppojen, kioskien ja huoltamoiden hyllyiltä.

3 kommenttia:

  1. Toivon kuitenkin ettei kaljasta ja viinistä tule kuin korkeintaan marginaalinen vaaliteema. Kaksi todella tärkeääkin on:
    1. maan nostaminen ylös uusilla yksityisen sektorin työpaikoilla yrityksissä, kokonaistyöllisyysasteen kasvattaminen ja turhien budjettierien leikkaaminen.

    2. edessä oleva laskennallinen demografinen katastrofi maahanmuuton kasvaessa ja kumuloituessa heikon työllistyvyyden maahamuuttaja-ryhmissä


    t. vihreä varavaltuutettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V.V.

      Kalja on Keskustan vaaliteema. Perussuomalaiset nostavat esiin varmasti mainitsemasi teemat.

      Poista
  2. Scriptan uusimmasta artikkelista perustelu edellä kirjoittamaani:

    "EVAn ratkaisu on maahanmuuton kiihdyttäminen. Raportin mukaan Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 uutta tulijaa. Tämä tuntuu hyvin oudolta reseptiltä tilanteessa, jossa työttömien todellinen määrä lähentelee puolta miljoonaa. Vielä oudommalta se tuntuu, kun otetaan huomioon, että kaikkien maassa jo olevien ulkomaalaisten työllisyysaste on vain 50%. Eräissä, etenkin humanitaarisin tai perheperustein saapuneissa ryhmissä työllisyysaste on vain hiukan yli 10%."

    t. V.V.

    VastaaPoista