tiistai 17. helmikuuta 2015

Bongaa PS-Lundell taksi

Tilasin mainosteipit taksiin, numero on kuvitteellinen.

Taksin kotipaikka on Kerava. Ajattelin, että sijainti on hyvä, paljon ajoja läpi Vantaan Lentokentälle tai Helsinkiin. Toisaalta on hyvä, että taksi liikkuu myös ympäri Uuttamaata.

Toivottavasti taksi liikkuu mahdollisimman paljon. 

Mainosbudjetti on sitten tässä, 6000 euroa, kaikki omia rahojani. Perussuomalaiset lähtevät vaalitaistoon sisulla ja sydämellä toisin kuin valtapuoleet, jotka saavat vaalirahoitusta yrityksiltä, järjestöiltä ja säätiöiltä.

6ooo eurosta riitti lehtimainontaan, yhteen jatkuvasti pyörivään nettimainokseen ja teippitaksiin. Hankin myös vaalirotsin ja -ständin sekä paljon mainospostikortteja ja käyntikortteja.

Lainaa en uskalla ottaa, koska olen vuoden päästä eläkkeellä. Eläkkeestä on paha lyhentää lainaa.

Tietenkin teen paljon työtä netissä kuten aina, blogikirjoituksia neljään paikkaan sekä FB- ja Twitter-päivityksiä. Ei pidä unohtaa lukuisia vaalikoneitakaan.

Paljon tulen olemaan turuilla ja toreilla. Markkinakalenteri on tiukka. Kaksi vaalia edeltävää viikkoa olen palkattomalla virkavapaalla, enempään ei ollut varaa.

Toivottavasti nähdään vaaliteltoilla!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä mies! Demarit ja vasemmistoliiton rahoittavat ammattiliitot kuten aina, RKP.n kielipoliittiset järjestöt, kepun maatalouden järjestöt, kokoomuksen suuri ja mahtava elinkeinoelämä.

    Peli ei siis ihan tasaväkistä ole. Toivottavasti sinua älyävät äänestää siellä nyylandiassa kaikkien opettajien ja peruspersujen lisäksi myös lasten vanhemmat. Nyt jos koskaan!

    t. "vihreä" varavaltuutettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, VV.

      Todella näin se menee, mutta sisulla ja sydämellä mennään..

      Poista