keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Jotain tolkkua vanhustenhoitoon!



Jatkuvasti tihkuu hämmästyttäviä tietoja vanhustenhoidon tilasta oli sitten kyse yksin asuvista vanhuksista, kotihoivasta, julkisesta tai yksityisestä hoivakodista tai palvelutalosta.

Uusin aivan järkyttävä uutinen kajahti Oulusta:

* * *

13.3. Iltalehti


Järkyttävän löydön tehnyt tytär on jättänyt Oulun kaupungin työntekijöistä poliisille tutkintapyynnön. Hän epäilee heitä heitteillejätöstä.

– Kaikki me tulemme joskus vanhoiksi ja ehkä muutamme palvelutaloon luullen, että siellä on se turva aina olemassa, 48-vuotias nainen sanoo ääni särkyen.

Hän on vihainen ja ihmeissään isänsä kohtalosta. Seitsemänkymppinen isä löydettiin menehtyneenä oululaisessa palvelutalossa sijaitsevan asunnon lattialta pari viikkoa sitten, helmikuun lopussa.

– Kaikista järkyttävintä oli, kun toinen poliisi sanoi, että isä on on virunut siellä niin pitkään, ettei kasvojen tunnistusta voida tehdä, nainen kertoo ääni jälleen itkuun sortuen.

* * *

Nyt kyseessä on Oulun kaupungin palvelutalo. 

Isä on virunut siellä niin pitkään, ettei kasvojen tunnistusta voitu tehdä.

Kyllä jälkeläisten pitäisi olla hyvillä mielin, kun isä tai äiti pääsee palvelutaloon, luottaa siihen, että vanhus saa ruokaa ja hoivaa.

On täysin mieletön ajatus, ettei vanhuksen oveen koputeta, mennä päivittäin sisään, jos vanhusta ei missään näy, ja katsoa, että vanhuksella on kaikki hyvin. Jonkinlainen kontrollijärjestelmä pitää olla.

Eilen Martinlaakson asemalla yksinäinen vanha mummo työnteli rollaattoriaan jäisessä lumessa, pysähtyi luokseni ja alkoi itkeä ja valittaa kovaa tilannettaan. Rahaa ei ole edes säädylliseen päivittäiseen ruokaan, eikä kukaan käy katsomassa koskaan, miten hän voi. Rollaattorilla on vaikea kulkea terveyskeskukseen. Taksikorttia hän ei ole pyynnöistä huolimatta saanut.

Suomessa jätetään vanhuksia heitteille, mikä on täysin tuomittavaa. Mutta miten ihmeessä vanhus voidaan jättää yksin julkisessa palvelutalossa tai yksityisessä hoivakodissa?

Yhteiskunta, joka ei arvosta vanhuksiaan, ei ole minkään arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti