keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Suomen autoilijoita kuritetaan olan takaa


Ruotsissa kerätään autoiluun liittyviä veroja vuodessa 9,6 miljardia euroa, Suomessa 8 miljardia euroa. 

Ruotsin väkiluku v. 2017 oli 10 miljoonaa, Suomen 5,5 miljoonaa. Hätkähdyttää! Ruotsissa on kaksinkertainen määrä autoja, ja silti Suomen autoverojen määrä on noin korkea.


Suomen bensavero on 9 prosenttia suurempi kuin Ruotsin.

Ruotsissa autoilusta kerättävistä veroista palautetaan noin puolet perusväylänpitoon ja liikenneinfrainvestointeihin, Suomessa vain 19 prosenttia! Ei ihme, että Suomen tiet ovat joissain paikoin rapakunnossa.

Lopputulos on erittäin tyly: Suomen autoilijoita kuritetaan olan takaa.

Vaaliteemoissani en varmasti aio unohtaa autoilua ja autoverotusta. Suomi on edelleen laaja maa, ja autoja tarvitaan.


* * *

16.1. HS

Selvitys: Ruotsi investoi liikenneväyliin kaksinkertaisen summan Suomeen verrattuna

Etujärjestöjen tilaaman tutkimuksen mukaan Ruotsi käyttää tänä vuonna perusväylänpitoon 2,75 miljardia euroa, kun Suomessa on panostettu hallituskauden aikana noin 600 miljoonaa euroa vuosittain.

Suomen talouden kokoon suhteutettuna Ruotsin liikenneinfrainvestointien arvo on yli kaksinkertainen Suomen investointeihin verrattuna, väittää Taloustutkimuksen tuore selvitys.

Lisäksi Ruotsissa liikenneinfrainvestoinnit kasvavat 37 prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2021. Suomessa investointien määrän sitä vastoin arvioidaan laskevan.

Taloustutkimuksen tekemän selvityksen tilaajia olivat muun muassa maa- ja vesirakennusalan etujärjestö Infra ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Selvityksen mukaan Ruotsi aikoo käyttää yhteensä noin 30 miljardia euroa perusväylänpitoon vuosina 2018–2029. Esimerkiksi vuonna 2019 Ruotsi investoi noin 2,75 miljardia euroa. Perusväylänpito jakautuu lähes puoleksi tie- ja rautatieverkon kesken.

Ruotsin valtion liikenneinfrainvestointien painopisteenä ovat rautatiet: niiden osuus 18,5 miljardin euron investoinneista on 77 prosenttia.

Maiden tekemiä investointeja on tutkimuksessa suhteutettu bruttokansantuotteen kautta. Suomen bkt oli vuonna 2017 noin 224 miljardia euroa, kun Ruotsin luku oli 442 miljardia euroa.

Suomen liikennejärjestelmään on tutkimuksen mukaan investoitu noin 600 miljoonaa euroa vuodessa hallituskauden 2016–2019 aikana.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan arvion mukaan investoinnit kuitenkin laskevat jatkossa nykyisestä tasosta. Investointien menokehys on noin 450 miljoonaa euroa vuosille 2020–2023

Tutkimuksen mukaan Ruotsi saa autoilusta kerättävistä veroista ja maksuista vuosittain noin 9,6 miljardia euroa. Tästä noin puolet käytetään perusväylänpitoon ja liikenneinfrainvestointeihin.

Suomi käyttää selvityksen mukaan autoilusta perittävistä kahdeksan miljardin veroista ja maksuista 19 prosenttia perusväylänpitoon ja investointeihin.

Suomen bensavero, mukaan lukien arvonlisäveron osuus, on yhdeksän prosenttia suurempi kuin Ruotsissa.

2 kommenttia:

  1. Puolueista vuosina 2007-2015 Kokoomus korotti polttoaineveroja sen 3-4 kertaa, samalla nostivat yleisesti energiaveroja useamman kerran jonka ansiosta autoilun lisäksi kallistui myös asuminenkin. Keskusta korotti energiaveroja yhden kerran, sitten päälle vielä Anne bernerin hölmöilyt autoilijoiden aseman huonontamiseksi.

    Sitten Helsingin HSL korruptio autoilijoita vastaan osallistumalla MAL sopimuksen kehittämiseen joka sisältää yksityisautoilijoiden asemaa heikentäviä yksityiskohtia, jotta HSL saisi lisää matkustajia jukisiin liikennevälineihinsä.


    Viimeisenä pisteenä i:n päälle vielä ilmastoparanoidismi ja vihervasemmistolaisten pääsy valta-asemiin esim. eduskuntaan. Autoilu tuskin tulee halpenemaan, vaan tulee pikemminkin kallistumaan seuraavan neljän vuoden aikana.

    VastaaPoista
  2. Polttoaineiden hintojen osalta korkean polttoaineverotuksen lisäksi ongelmana on öljy-yhtiöiden ahneus koska öljy-yhtiöt eivät halua myydä öljyä ja fossiilisia polttoaineita halvalla hinnalla. Aina kun hinnat laskevat liian alas niin öljy-yhtiöt vähentävät öljyntuotantoa saadakseen hinnat nousemaan myös muuallakin kuin euroopan maissa ja sitten hintojen nousun jälkeen lisäävät öljyntuotantoa. Asiaa tarkemmin tutkimalla selviää että öljy-yhtiöt ovat rajoittaneet öljyntuotantoa noin joka toinen tai kolmas vuosi viimeisimmän 13 vuoden aikana.

    Verotuksen alentamisen lisäksi paras keino saada autoilusta edullisempaa nykyistä pidemmäksi aikaa olisi lisätä tehdasvalmisteisten flexifuel autojen määriä Suomessa koska ne toimivat bensalla, etanolilla, metanolilla. Etanoli ja metanoli joita voidaan valmistaa suoraan Suomessa ovat puhtaampia polttoaineita kuin fossiiliset polttoaineet. Tämä myös antaisi autoilijoille mahdollisuudet kompensoida polttoaineiden hintojen nousuja yksinkertaisesti vaihtamalla autolle tankattavia polttoaineita hintaerojen mukaisesti. Kun bensa on liian kallista niin silloin tankkaa autolle E85 polttoainetta, sitten kun E85 on liian kallista niin silloin tankkaa autolle bensaa. Suomeen on suunnitteilla uusia etanolin, metanolin tuotantolaitoksia joista yksi Poriin, toinen Ranualle. Lisäksi ST1 taisi suunnitella metanolin tuotantolaitosta Lappeenrantaan.

    VastaaPoista