sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lämmin kiitos kaikesta, Timo!

En olisi tullut mukaan politiikkaan ilman sinua, Timo.

Lämmin kiitos sinulle kaikesta!

Olen sitä mieltä, että Timo Soini on Veikko Vennamon suoraa jatkumoa. 

Olen määritellyt itseni pohjoismaiseksi demokraatiksi, soinilaisvennamolaiseksi, joka on pienen, tavallisen ihmisen puolella suhmurointia, rötösherroja ja hyväveliverkostoja vastaan.

Toivon, että Perussuomalaisten soinilaisvennamolaisuus jatkuu myös tulevaisuudessa. Jos muut eivät taistele tavallisen kansan puolesta, me teemme sen.

Oma suosikkini seuraavaksi puolueemme puheenjohtajaksi on nyt Jussi Niinistö.

* * *


Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei aio hakea jatkokautta Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa.
Timo Soini kertoo asiasta blogissaan. Soini kuvaa tunnetta luopumisesta sekä haikeaksi että helpottuneeksi. Päätös ei ollut helppo, mutta se on oikea kaikkien kannalta, Soini kertoo.

Soini kertoo kannattavansa voimakkaasti puolueensa pysymistä hallituksessa. Timo Soinin mukaan hänen ilmoituksestaan käynnistyvä puheenjohtajakilpailu on puolueelle ”oikein ymmärrettynä suuri mahdollisuus.”

– Luotan Perussuomalaisten kenttäväkeen valita puolueellemme uusi puheenjohtaja. Ovat osanneet tehdä oikean valinnan jo monta kertaa aikaisemminkin, osaavat myös ensi kesänä, Soini toteaa.

Hän muistuttaa, että johtaa puoluetta kesäkuuhun saakka. Perussuomalaiset on Soinin mukaan hyvässä taloudellisessa ja toiminnallisessa kunnossa.

Soini vertaa ratkaisuaan Veikko Vennamon päätökseen luopua perussuomalaisten edeltäjän SMP:n puheenjohtajuudesta vuonna 1979 hallittuaan puoluetta kaksikymmentä vuotta. Hän kertoo olleensa asiasta järkyttynyt.

– Historia on osoittanut, että tuo päätös oli oikea. SMP sai vuoden 1983 eduskuntavaaleissa Pekka Vennamon johdolla suuren vaalivoiton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti