Osallistuin kolmipäiväiseen alueiden komitean SEDEC-valiokunnan järjestämään Gabrovo Innovation Camp 2026 -tapahtumaan Bulgariassa. SEDEC on sosiaalipolitiikasta, koulutuksesta, työllisyydestä, tutkimuksesta ja kulttuurista vastaava valiokunta.
Kuvassa tulkki kääntää bulgariaa englanniksi. Paikalla oli vain kolme alueen komitean jäsentä: puolalainen Marek Jan Bańkowski (ECR), ranskalainen Patrick Molinoz (PES) ja minä (ECR).
Gabrovo sijaitsee keskellä Bulgariaa Balkan-vuorten kupeessa. Se tunnetaan Bulgarian pisimpänä kaupunkina. Gabrovo on pitkänomainen kaupunki, myötäilee 25 kilometriä Jantrajoen rantoja. Kaupungin väkiluku on 58 367.
Alan vähitellen ymmärtää, mitä alueiden komitea myös tarkoittaa. Noin joka toinen kokous pidetään Brysselissä, loput alueilla. Gabrovoon oli hankala matkustaa, lento Frankfurtin kautta Sofiaan ja sieltä vielä kolmen tunnin kyyti Gabrovoon. Lähdin kotoa lentokentälle klo 05.15 ja perillä olin klo 16.00. Takaisin tullessa jouduin yöpymään Sofian lentokentän vierellä.
Ehdin viimeisenä iltana piipahtaa pääkaupunki Sofiassa. Kuvassa olen pääkävelykatu Vitosha bulevardilla. Koko viiden päivän rupeaman tihkutti koko ajan.
Hauskinta oli, että minua perehdytettiin kahden päivän ajan Bulgarian koulujärjestelmään ja paikallisiin kouluihin. Oppaanani oli Gabrovon koulutoimenjohtaja Sevdalina Nenkova. Kuvassa on päiväkodin yhden ryhmän luokka. Tilaa on selvästi enemmän per lapsi kuin esim. tyypillisessä vantaalaisessa päiväkodissa.
Vieraillessani kaikki ryhmät olivat päiväunilla. Lähes kaikki olivat unten mailla. Päiväkodissa käytettiin taitettavien sänkyjen sijaan tavallisia sänkyjä. Värimaailma oli suomalaisittain ajatellen hyvin voimakas, monet seinät oli maalattu kirkkain värein.
Huomionarvoista on, että Bulgariassa on koulupakko 4-16 vuotiaille eli kaikki käyvät esikoulua kolme vuotta ennen peruskoulua. Olen ajatellut pitkään, että meilläkin voisi olla kolmen vuoden mittainen esikoulu, jonka aikana valmistauduttaisiin kunnolla peruskouluun. Vantaalla, jossa on paljon vieraskielisiä lapsia, saataisiin tehoa suomen kielen omaksumiseen.
1-3 -vuotiaiden paras paikka on luonnollisesti koti ja isän tai äidin syli. En koe järkevänä, että yhteiskunta on vastuussa lasten vaippojen vaihtamisesta.
Iltapäivällä tutustuin lähikouluun, joka peruskorjattiin vuosi sitten. Perusluokissa pulpetit olivat käytössä. Seinille ei oltu ripustettu lasten töitä toisin kuin Suomessa. Kuvan luokassa oppilaille oli pulpetteja 15. Vantaan peruskouluissa keskimääräinen luokkakoko on 21.
Itse koulurakennus oli iso, mutta oppilaita siinä oli vain 175. Naurahdin ja totesin, että Suomessa moinen ei kävisi, sillä kotikaupungissani normikoulun oppilasmäärä on sellaiset 500 ja yhtenäiskouluissa miltei tuplat.
Koulujen rehtoreiden kanssa oli kiva jutustella. Oppimisen ongelmat Bulgariassa, Suomessa ja koko Euroopassa ovat samansuuntaisia, mm. keskittymiskyvyn puutetta ja lukutaidon heikentymistä. Silmätuntumalla ainakaan Gabrovossa ei näyttänyt olevan juurikaan käytösongelmia, minkä rehtoritkin vahvistivat.
Bulgariassa on vähän maahanmuuttajataustaisia lapsia, Gabrovossa ei ollut juuri lainkaan. Bulgariassa on asukkaita noin 6,5 miljoonaa ja maahanmuuttajia noin neljännesmiljoona.
Kotikaupunkini koulut sen sijaan ovat hyvin monimuotoisia, sillä vieraskielisten lasten määrä hipoo 35 prosenttia.
Kuvassa on lepo- tai lukutila. Juttelin myös erityisopettajan kanssa, hänen luokkaansa voi tulla oppilas kesken oppitunninkin rauhoittumaan tai samaan tukea. Kyseessä on siis parkkiluokka.
Ainoa paikka, mitä ei oltu vielä remontoitu oli liikuntasali. Puulattian tilalle on tulossa muovimatto. Ehdotin rehtorille, että edullisempaa olisi hioa lattia ja lakata se uudelleen ja, että puulattia on muutenkin pallopeleissä parempi kuin muovilattia. Rehtori ei innostunut ajatuksesta, muovilattia on kuulemma helpompi siivota kuin puulattia.
Liikuntasali oli tilava. Väliverhoa ei tarvita, koska koulussa on niin vähän luokkia.
Seuravana päivänä vierailin lähilukiossa, joka on eliittilukio ja Bulgarian vanhin. Koulu on suosittu ja sinne päästäkseen on osallistuttava pääsykokeisiin.
Koulussa on iso ja hieno valtakunnallinen koulumuseo, jonka kokoelmat olivat kattavat ja hienot. Kuvassa on vanhan ajan luokka, johon esikoululaiset tutustuivat. Mielenkiintoista oli, että katedeerin alla oli häkki jonne häirikköoppilas voitiin laittaa.
Seinällä roikkui myös kaulalappuja, joita voitiin ripustaa oppilaan kaulaan koko päiväksi. Lappua piti pitää myös kotona. Niissä oli monia tekstejä, ei edistynyt hyvin, edistynyt hyvin, käyttäytyy huonosti, käyttäytyy hyvin jne.
Totesin, että kyllä meilläkin ennen vanhaan laitettiin huonosti käyttäytyviä lapsia nurkkaan, joskus tuli karttakepillä sormillekin.
Pääsin käymään yhdessä lukion luokassa, jossa oli kirjallisuustunti. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että meilläkin pitäisi olla erikseen oppiaine suomen kielelle ja toinen kirjallisuudelle. Molemmista annettaisiin erilliset arvosanat.
Suomen kieleen kuuluisi kielioppi, oikeinkirjoitus ja muut tekniset asiat. Kirjallisuuteen kuuluisi kirjallisuuteen tutustumista sekä luovakirjoitus ja draama.
Vierailemani luokan oppilaat kävivät lukion viimeistä luokkaa eli olivat abeja. Heidän kanssaan oli kiva keskustella koulusta ja muustakin. Suurin osa oppilaista oli ujoja puhuakseen englantia. Olisin voinut viihtyä luokassa kauemminkin.
Lukion rinnalla Bulgariassakin on ammattioppilaitoksia, joita Nenkova kutsui nimellä professional schools.
Lukion jälkeen voidaan mennä joko opistoihin tai yliopistoihin. Ammattikorkeakouluja ei Bulgariassa ole.
