maanantai 13. joulukuuta 2021

Puheeni Vantaan kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä




Kiitos puheenjohtaja – hyvät valtuutetut - arvoisat vantaalaiset

Olen erittäin huolestunut asukasmäärältään suurimman kaupunginosamme Myyrmäen lähes vapaasta pudotuksesta. Ei ole kauaa siitä, kun Myyrmäkeä kutsuttiin Vantaan West Endiksi. Alueella oli vahvaa vetovoimaa.

Taannoin Helsingin Sanomat rankkasi pääkaupunkiseudun asuinalueet asukkaidensa veronmaksukyvyn mukaan. Skaala oli viidestä yhteen. Ylin oli vitonen, alin ykkönen. Silmäni revähtivät, kun huomasin, että Myyrmäki sai ykkösen. Alue on pudonnut nopeaan tahtiin alimpaan kastiin. Myrtsi sai ehdot.

Päivän kaupunginhallituksen kokouksen alussa pidettiin tilannekatsaus. Todettiin, että Vantaalta muuttaa pois paljon ihmisiä ilmeisesti pääosin kehyskuntiin. Suurin osa kaupungin kasvusta tulee vieraskielisten muutosta sekä syntyvyydestä.

Myyrmäen kaduilla ja toreilla kampanjoidessani moni ihminen on tullut kertomaan minulle, että on muuttamassa pois tai harkitsemassa muuttoa. Ns. white flight on Myyrmäessä totta.

Suuri ongelma on myös, että Myyrmäessä suhteessa asukaslukuun on hyvin vähän yrityksiä. Vantaan yrityspanokset ovat muualla. Myrtsistä ollaan tekemässä valtaisaa nukkumalähiötä. Alueelle rakennetaan paljon pikkuasuntoja.

Myyrmäestä on pidettävä huolta.

Varian opetuspiste eli Myrtsin amis muuttaa piakkoin Vehkalaan. Olen iloinen, kun vapautuvalle tontille rakennetaan uusi Ojahaan peruskoulu. Alueen peruskoulut ovat nyt pullollaan oppilaita. Toivottavasti koulusta ei heti kärkeen tehdä liian ahdasta kuten Lounais-Vantaan komeista Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluista tehtiin.

Kiitos Myyrmäen urheilupuiston perusparannuksesta. Upea urheilupuisto on sitä kaivattua uutta vetovoimaa.

Erityisen iloinen olen kaupunkikulttuurin uuden ja hienon kulttuuritalon suunnitelmista. Myrtsi tarvitsee elokuvateatterinsa ja Artsinsa.

Meidän on pidettävä huolta, että Myyrmäkeä ei unohdeta.

Kiitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti