tiistai 16. huhtikuuta 2019

Komea voitto, vaikka turpaan tuli


Pöly on laskeutunut ja vaalit ovat takana. Puolue sai komea voiton, joka maistuu todella makealta. Oli hyvin lähellä, että olisimme nousseet ykköseksi. 

Hallitusneuvottelut ovat poikkeuksellisen jännittävät, saa nähdä, miten puolueen käy. 

Kokoomus yllätti minut täysin  menestymällä noin hyvin, Sipilän Keskustapuolue kantoi koko vastuun hallituksen epäonnistumisista. Kokoomus pääsi vastuusta kuin koira veräjästä, syy on yksinkertainen, puolueen perusäänestäjät eivät livenneet. 

Erityisen hyvältä tuntui, kun Siniset ei saanut paikan paikkaa, vaikka Uudellamaalla Jussi Niinistö ja Sampo Terho saivatkin sen verran ääniä, että he veivät meiltä sen seitsemännen paikan. Sinisten häipyminen eduskunnasta oli oikeudenmukaisuuden osoitus äänestäjiltä, petturuuden hinta tuli selväksi.

Perussuomalaisten menestyksen kärjet olivat maahanmuutto ja ilmastomuutoksen liiallinen hössötys. Menestyksen kruunu oli puheenjohtaja Jussi Halla-ahon loistavat esiintymiset erilaisissa paneeleissa tai väittelyissä. Jussin sivistynyt ja rauhallinen charmi puri äänestäjiin.

Oma menestymiseni 1513:lla (tarkistettu lukema) äänellä oli heikko, vaikka vaalihommia paiskittiin aivan urkuna. Odotin paljon enemmän, mutta nyt kärkiteemani koulutus ei noussut missään vaiheessa keskustelun keskiöön. Omalla panoksellani autoin Uudellamaalla puoluettani vaalivoittoon.

Vaalikamppailut ovat kuin sököä, löin pöytään 18 000 euroa ja hävisin. Tein hyvän mainonnan sekä lehdissä että netissä, mutta nyt ei purrut. Sain hyvät äänet Länsi-Vantaalta, tyydyttävästi muualta Vantaalta, mutta Uudellamaalla olin heikko. Erityisen heikko olin isieni mailla Espoossa, josta sain vain rapiat 150 ääntä, vaikka esim. mainonta Länsiväylässä oli tiheää.

Vantaalta ja Espoosta pääsi kummastakin läpi vain yksi oma ehdokas, Mika Niikko ja Arja Juvonen, jotka uusivat paikkansa. Muut neljä kansanedustajaa tulivat Uudeltamaalta, jonka pikkukunnat onnistuivat keskittämään äänet hienosti.

Onnittelen kovasti puoluetta sekä kaikkia läpimenijöitä ja tekijöitä upeasta menestyksestä. Erityisen kiitollinen olen omista tukijoistani ja äänestäjistäni. Myyrmäen vaalimökin keskusteluissa Perussuomalaisia kohdeltiin todelliseen myötäkarvaan, vastaanotto oli erittäin positiivista.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa ikää alkaa olla liikaa, olen silloin 67-vuotias, joten keskityn kuntapolitiikkaan, jossa Vantaalla kyllä tekemistä riittää. Kuntavaalit ovat jo parin vuoden päästä, joten ainakin Vantaan Perussuomalaisten tähtäin on jo niissä. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos Kai-Ari kovasta työstä perussuomalaisten hyväksi. Käsittämätöntä, ettet mennyt läpi! Lähinnä twitteristä seurattuna oli todella raivoisa kampanja.
    Toivotan onnea kuntavaaleissa ja osaamistasi sekä räväkkyyttäsi tarvitaankin nimenomaan Vantaalla.
    Seuraan tekemisiäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Andrei!

      Muut menivät läpi, koska he olivat parempia :)

      Kampanjani oli mielestäni hyvä, mutta ehdokkaana olen liian paikallinen. Sain muualta kuin Vantaalta hyvin vähän ääniä.

      Toisin kuin espoolaiset ja vantaalaiset pohjoisen Uudenmaan kunnat onnistuivat hienosti keskittämään äänensä omille ehdokkailleen, ja Ari Koponen oli yllätys ja keräsi komean äänisaaliin.

      Hyvän ryhmän saimme Uudeltamaalta eduskuntaan, sääli vain, että yksi paikka menetettiin, kun Sinisten Niinistö ja Terho keräsivät mojovan kasan ääniä.

      Poista