1918

Isoäitini Lainan vanhempien hauta Lappeenrannassa

1.

Synnyin maalaistaloon Vehkalahden Pampyölissä lähelle Haminaa (nyk. Vehkalahti kuuluu Haminaan). Viisivuotiaana perheeni muutti Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) Hiekkaharjuun.

Syntymäkotini Vanhala sijaitsi Lalunmäellä. Oikeastaan kaikki kylän asukkaat olivat Laluja, heitä kutsuttiin yleensä talojen nimillä. Läheistä sukua he eivät kuitenkaan enää olleet. 

Äitini isän suku on alunperin kotoisin Virosta, v. 1700 kaksi Lalun veljestä tuli Pampyöliin. He rakensivat ensin Vanhalan, sitten toinen veljistä rakensi viereen paksuseinäisen Savituvan. Talo on iso virolaistyyppinen savitalo, jolla on kulttuurihistoriallista merkitystä.

Varhaisimpia muistojani on, kun istuin isoäitini Hannan sylissä tuvan keinutuolissa, kun muut olivat heinäpellolla. Hän varmaan tuuditti minua uneen, koska muistan hyvin hänen laulavan minulle Tuu, tuu tupakarulla, mistäs tiesit tänne tulla? -laulua.

Usein hän kertoi minulle myös tarinoita, pelottaviakin. Hän kertoi venäläisistä desanteista, jotka jatkosodan aikaan kulkivat Pampyölin kautta takaisin Neuvostoliittoon. Yksi desantti yöpyi talossa yhden yönkin tappamatta ketään, aamuhämärissä häipyi vain pois. Desantit tappoivat kyllä yhden perheen latoon.

2.

Äitini isä Vihtori kuoli ennen kuin synnyin. Isoäitini Hanna kertoi minulle myös 1918 tapahtumista. Hänen mukaansa Vihtori meni metsään, kun punaiset tulivat ja hän meni metsään, kun valkoiset tulivat.

Isoäidilläni oli kolme veljeä ja kahdeksan siskoa. Kaksi isoenoistani kuoli v. 1918. 

Amatöörihistorioitsija Olli Korjus teki niin valtavan työn, että ammattilaistenkin työt kalpenevat sen rinnalla. Hän kirjoitti kirjan Hamina 1918, nimi nimeltä, luoti luodilta.

Hän selvitti kaikkien haminalaisten ja vehkalahtelaisten sota- ja teloituskuolemat nimi nimeltä, myös kuolintavan, -ajan- ja -paikan. Kirjaa selaillessani ensimmäinen huomioni oli, että Haminan suhteen ei voida puhua luokkasodasta ainakaan kuolleiden ammattien perusteella. Ammatit ja arvot vilistivät sikin sokin sekä valkoisten että punaisten suhteen.

Sodan alkuvaiheissa Haminaa ja koko Suomea kuohutti Haminan Pappissurmat. Surmat olivat lehtien lööpeissä. Punaiset teloittivat sekä Haminan että Vehkalahden kirkkoherrat ja yhden kappalaisen. Kun valkoiset myöhemmin tulivat Haminaa kohti Kannusjärven kautta, pellolla oli kolme nuorta miestä. Heistä kaksi ammuttiin siihen paikkaan, yksi pääsi pakoon, hänkin kuoli pari vuotta myöhemmin.

Ammutuista yksi oli 23-vuotias isoenoni Ville Toikka. Sitä en tiedä, osallistuiko hän koko kapinaan vai oliko pikateloitus sattumanvarainen.

Toinen isoenoni 26-vuotias Evert Toikka kuoli nälkään Tammisaaren leirillä.

Vankeja tuotiin muun muassa Kokkolasta, Närpiöstä, Raahesta ja Haminasta. Monet olivat valmiiksi aliravittuja ja sairaita. Muutama kuoli jo junamatkalla. Leirillä taudit levisivät nopeasti.

Kohtalonkysymykseksi nousi ruokahuolto. Ruoasta oli pula koko sodan runtelemassa Suomessa, ja myös siviiliväestö näki nälkää. Valtava vankimäärä tarvitsi tonneittain ruokaa: pelkästään leipää olisi tarvittu 180 000 kiloa kuukaudessa. Tilannetta pahensi se, että vangit eivät aluksi saaneet vastaanottaa ruokalähetyksiä. (HS 6.5.2018)

Isoäitini Hanna kertoi, että hän kävi Tammisaaren leirillä viemässä ruokaa veljelleen. Hän välitti ruokapaketit eteenpäin piikkilanka-aidan toiselta puolen. Paketit eivät koskaan menneet Evert-veljelle.

Vehkalahden hiekkamontuilla lähellä ortodoksista hautausmaata teloitettiin venäläisiä sotilaita. Myöhemmin Haminan valleilla teloitettiin myös punaisia sotavankeja. Teloittajana toimi mm. nuori Urho Kekkonen.

Myöhemmin marjametsällä pelotti kulkea hiekkamonttujen ohi, kun tiesin, että paikalla oli teloitettu venäläisiä sotilaita. Kun alueelta nostettiin hiekkaa, luita tuli aina silloin tällöin esiin.

3.

Isäni äiti Laina syntyi Lappeenrannassa. Hänen molemmat vanhempansa Elias ja Eva Niemi kuolivat v. 1918 tappavaan influessaan, Espanjan tautiin. Heidän kuolinolosuhteistaan en tiedä mitään.

Vanhempien kuollessa isoäitini oli 14-vuotias. Laina ei suostunut pikkusisartensa huutokauppaan, vaan hoiti ja kasvatti heidät itse. Hän oli töissä kultasepän apulaisena.

4.

Isäni isä Bertil oli Espoon kartanon torpparin poika. Hän oli ummikkoruotsinkielinen, hän oppi suomen hiljalleen tavattuaan Lainan Lappeenrannassa suorittaessaan asepalvelustaan.

Isäni Vidar kertoi, että Bertil ei osallistunut v. 1918 tapahtumiin muuten kuin kuskaamalla hevosella sekä valkoisten että punaisten ruumiita. Vuonna 1918 Bertil oli 17-vuotias kuten Urho Kekkonenkin Haminan valleilla.

5.

Isoisäni eno Långa-Ville Bergsten oli punarikollinen. Kun kapina alkoi, hän sanoi, että ja sen pehtoorin mä kyllä tapan, ruotsiksi kylläkin. Jotain muutakin hän teki, sillä kapinan jälkeen hän oli etsitty punarikollinen.

Jostain syystä Långa-Ville armahdettiin. Minulla on kopiot dokumentista, jossa hän vakuutti allekirjoituksellaan enää koskaan nousemasta laillista esivaltaa vastaan. 

* * *

6.5. HS

”Olen nimittänyt tätä Suomen suurimmaksi humanitääriseksi katastrofiksi” – Tammisaaren punavankileirillä kuoli kaikkiaan 3 000 ihmistä, vangit söivät nälkäänsä jopa puunkuorta

Tammisaaren leiristä tuli yksi Suomen pahimmista kipupisteistä, josta vaiettiin pitkään. Ruokaa ei riittänyt tuhansille vangeille. He näkivät nälkää ja sairastuivat. Kaikkiaan 3 000 ihmistä kuoli.

Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa on hiljaista ja avaraa. Venäläisten 1910-luvulla rakentamien tiilikasarmien ympärillä on tilaa, kun Uudenmaan prikaatin varusmiehet valmistautuvat kansallisen veteraanipäivään.

Sata vuotta sitten toukokuussa 1918 Itäinen pitkä kasarmi ja sen ympärillä olevat kentät täyttyivät äärimmilleen, kun alueelle perustettiin Tammisaaren punavankileiri.

Paikasta tuli yksi satavuotiaan Suomen pahimmista kipupisteistä, painajainen, josta vaiettiin pitkään. Ruokajonot piikkilanka-aitojen vierellä kasvoivat satojen metrien pituisiksi. Ruokaa ei riittänyt tuhansille vangeille. He näkivät nälkää ja sairastuivat. Huono hygienia pahensi tilannetta. Syöpäläiset ja taudit levisivät.

Kesän aikana joka kolmas vanki päätyi nykyisen varuskunta-alueen vieressä olevaan joukkohautaan: kaikkiaan 10 000 vangista yli 3 000 kuoli muutamassa kuukaudessa.