torstai 11. elokuuta 2016

Perussuomalaiset ei ole kääntänyt takkiaan



Prologi

Olen kirjoitellut blogeissani asiasta kuin asiasta, niin kommenttiosioihin on tullut nälvintää takinkäännöstä tai siitä, että Perussuomalaiset ei ole pitänyt kiinni vaalitavoitteistaan, tai että Perussuomalaiset ei ole saanut mitään aikaan.
Ylipäätään kannattaa kommentoida kirjoituksia niin, että ne edes jollakin tavalla liittyvät kirjoituksen aiheeseen.

Takkia ei ole käännetty

Sinänsä lause takkia on käännetty on hieno veto oppositiolta. Hyvin on uponnut kansaan.
Populistisuudessa lause vetää vertaistaan Suomen politiikassa. Populistisen puolueen edustajana olen suorastaan kade, ei voi populistisempaa lausetta enää kehitellä. 

Onneksi olkoon opposition ideariihelle, en muista, minkä puolueen kynästä Persut ovat kääntäneet takkinsa putkahti.



Nykyoppositiopolitiikkaa


Tänään SDP:n mahdollinen tuleva puheenjohtaja heitti aivan vastuutonta tekstiä, pari lausetta:
"SDP:n vaihtoehto tulee olemaan työllisyyttä ja talouskasvua vahvasti tukeva, oikeudenmukainen ja reilu vaihtoehto porvarihallituksen budjetille." (Antti Lindtman)
SDP olisi valmis kumoamaan hallituksen leikkauspäätökset, mutta korvaavista tuloista Rinne ei puhunut. (HS 11.8)
Melkoista luikuria demareilta, mutta luikuri on opposition etuoikeus.

Perussuomalaiset + Keskusta ja Kokoomus = Perusporvarihallitus

Lindtmanilta livahti karkea virhekin. Nykyinen hallitus ei ole Porvarihallitus, vaan Perusporvarihallitus. Perussuomalaiset ei ole porvaripuolue, vaikka porvaripuolueiden kanssa hallituksessa yhdessä istutaankin. 
Viime hallituksen, tai hallitusten kausilla, hallituksessa istuivat sekä SDP että Vasemmistoliitto, joka tosin haihtui vastuusta kuin pieru Saharaan
Jos samaa logiikkaa noudatetaan, mitä Lidtman noudattaa, myös SDP ja Vasemmistoliitto ovat myös porvaripuolueita. Kovin porvarinmakuista ainakin oppositiosta käsin seuratessa hollitupahallitusten politiikka oli. Jos silloin jotkut puolueet käänsivät takkinsa, niin nimenomaan molemmat vasemmistopuolueet.
Totuus yksinkertaisesti on, että Suomi ei ole kaksipuoluemaa kuten Iso-Britannia tai Yhdysvallat. Meillä hallituskoalitiot ovat hyvin monisäikeisiä. On tultava toimeen ja tehtävä yhteistyötä, jos jotain aiotaan saada aikaan.
Tietenkin oppositiossa pitää olla ilkikurinen ja pitää hauskaa, mutta äänestäjien on toki ymmärrettävä, mikä pelin henki on.
Jotkut kutsuvat hallitusta SSS-hallitukseksi, mikä on epäsopivaa, koska nimityksessä viitataan SS-miehiin. Melkoinen rimanalitus.

Olemme saaneet jotain aikaan

Alla oleva lista on kansanedustaja Sampo Terhon keräämä. Laitan sen oheen, jotta kaikki näkevät, että kyllä me olemme saaneet jotain aikaan.
Kaikkea mikään hallitus ei saa koskaan aikaan. Mikään hallitus ei koskaan hallituksessa ollessaan ole saanut läpi kaikkea haluamaansa. Ei hallitusvastuu ole mikään karkkikauppa.
Perussuomalaiset on ensimmäistä kertaa hallituksessa mukana. Perusporvarihallitusta voisi kutsua myös korjaussarjaksi.
Nyt yritetään paikata edeltävien hallitusten tekemiä virheitä, joista Perussuomalaisia ei voi syyttää.
Totuus on, että jollain ilveellä Suomen taantuva talous on saatava kääntymään nousuun. Silloin joku tuleva hallitus voi jakaa kansalle extra-hyvääkin, sitä voita leivän päälle.
Mielestäni alla oleva lista on kohtuullisen komea. Lista on kansanedustaja Sampo Terhon laatima. Listan saa vapaasti kopioida ja sitä voi jakaa vaikkapa Facebookissa.
Tarkkasilmäisimmät havainnoitsijat huomaavat, että joukossa on suuri määrä nimenomaan Perussuomalaisten tavoitteita. Jos kiinnostaa, kannattaa piipahtaa Perussuomalaisten sivuilla ja tutkailla arvojamme. Vertaile arvojamme alla olevaan listaan.

Perussuomalaiset pitävät pienituloisten puolta ja turvallisuuteen panostetaan

*Omaishoitajien vapaapäivät turvataan
*Perhehoitajien palkkioita nostetaan
*Takuueläkettä nostetaan
*Toimeentulotuen indeksisidonnaisuus säilyy ja se siirretään KELA:n maksettavaksi
*Yle- vero poistetaan 300.000 pienituloiselta
*YLE:lle myönnetään vähemmän rahaa
*Autovero laskee
*Puolustusmäärärahoja korotetaan
*Poliisien määrärahoja korotetaan
*Vankilaverkko säilytetään
*8 merkittävää maakuntien liikennehanketta toteutetaan
*Työttömyysetuuksien käyttöä laajennetaan – entistä useampi voi saada tukea
*Paikallinen sopiminen etenee
*Sote-uudistus etenee – peruspalvelut turvataan
*Kilpailukykysopimus etenee

Suomen maahanmuuttopolitiikka on nyt kireämpää kuin koskaan

*Oleskelulupaa ei enää myönnetä humanitaarisen suojelun perusteella
*Perheenyhdistämisten kriteerejä tiukennetaan, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista
*Turvapaikkakäsittelyä nopeutetaan – valitusaika lyhenee
*Lähtömaiden turvallisuusarvioita tarkastetaan
*Vapaaehtoisia palautuksia toteutetaan tehokkaasti – jo tuhannet turvapaikanhakijat palaavat vapaaehtoisesti kotimaahansa
*Kaikki oleskeluluvat myönnetään määräaikaisiksi
*Myönnettävien sosiaaliturvatukien tasoja pienennetään
*Kunnissa pakolaisten vastaanottaminen ja vastaanottokeskusten perustaminen perustuu vapaaehtoisuuteen
*Tiedotetaan aktiivisesti ja tapauskohtaisesti hakijoiden lähtömaihin Suomen turvapaikkapolitiikan muutoksista sekä realistisesta nykytilanteesta
*Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot EU:ssa säilytetään vapaaehtoisena
*Hallituksella 80 kohtainen maahanmuuton toimenpideohjelma, joka toteutetaan
*PS maahanmuuttopolitiikasta on tullut Suomen maahanmuuttopolitiikka

Perussuomalaiset pitävät huolta oikeudenmukaisuudesta

*Puoluetukia leikataan kahdesti
*Ministerien, avustajien ja valtiosihteerien määrää vähennettiin
*Ministerien palkkoja leikataan 7 prosenttia
*Perussuomalaiset esti ylimääräisen puoluetuen maakuntavaaleja varten
*Päästökauppatulojen ja kehitysavun välinen kytky lopetetaan
*Kehitysapua leikataan rajusti
*Tuulivoimatukia leikataan
*Demareiden ja vihreiden kolminkertaistama kaivosten sähkövero laskettiin muun teollisuuden tasolle.
*Suurimpiin tuloihin kohdistuvaa solidaarisuusveroa kiristetään
*Pääomaveroa korotetaan
*Ökyveneet ja vesiskootterit laitetaan verolle
*EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille tulee lukukausimaksut
*EU-jäsenmaksu pienenee 150 miljoonaa euroa vuodessa
*Aggressiiviseen verosuunnitteluun puututaan – valtionyhtiöt näyttävät esimerkkiä
*Valtionyhtiöiden johtajien palkkioita, bonuksia ja erokorvauksia karsitaan rajusti
*Veropakolaisuus pistetään kuriin – Portugalin kanssa verosopimus
*Suomen vastuut eurokriisissä eivät kasva. Suomesta ei lähde kriisimaille uutta rahaa, eikä velkoja leikata.

Perussuomalaiset ovat mukana purkamassa sääntelyä ja korjaamassa historian virheellisyyksiä

*Paskalaki korjattiin
*Kuntien työntekijöiden viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitostilanteissa lopetetaan
*Ruotsin kielen vapaaehtoisuutta kokeillaan
*Kauppojen aukioloajat vapautettiin
*Hevosenlannan poltto energiatarkoituksiin sallittiin
*Seteliselkärankaispykälä poistettiin
*Alkoholilain sääntely kevenee – turha byrokratia pois, vahvat oluet ja lonkerot kauppoihin, lisää vientimahdollisuuksia

Perussuomalaiset vaikuttavat hallituksessa joka päivä ja merkitystä on myös niillä asioilla, joita jätetään tekemättä, ja jotka säilytetään ennallaan, kun uusista päätöksistä neuvotellaan

*Hallintarekisteriä ei tule
*Aktiivisen katumisen lakia ei tule
*Peruspäivärahaa ei leikata työttömiltä
*Kotihoidontukea ei leikata
*Ansiosidonnaisen taso säilyy
*Eläkeläisten asumistukea ei leikata
*Arvonlisäveroa ei koroteta
*Ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinta säilyy

Ja uusimpana erityisesti pk-yrittäjä helpottava alv-maksujen malli Virosta, joka otetaan käytöön myös Suomeen.

7 kommenttia:

  1. Ai eläkeläisten asumistukea ei leikata!? Kyllä muuten pieneni eläkkeensaajan asumistuki tänä vuonna. Ei niin paljon kuin alkuun peloteltiin, itselläni lähti asumistuesta pois noin 7 e/kk, mutta kun sen yhdistää kaikkeen muuhun paskaan, millä kaikkein pienituloisimpia kuritatte (lääkekorvauksiin lätkäisty alkuomavastuu, matkakorvausten omavastuun nousu, terveydenhuollon asiakasmaksujen todella raju nousu, jne...), niin esim. tällaiseen minunlaiseeni työkyvyttömyyseläkkeellä olevaan osuu kyllä todella kipeästi tuo teidän tapanne "huolehtia" pienituloisista. Se takuueläkkeen nosto ja yle-veron poisto pienituloisilta ei paljon lämmitä, senttiäkään siitä ei jää ilokseni, vaan muiden tukien leikkausten ja maksujen nousun vuoksi miinukselle mennään ja kunnolla.

    Ihan hyvä toki jos edes itsellenne pystytte uskottelemaan, että hyvin on asiat hoidettu, pienituloisia on puolustettu ja oikeudenmukaisuudesta pidetty huolta, mutta meistä vähäosaisista, joiden tilannetta nykyinen hallitus koko ajan kurjistaa, tuollainen paskanjauhanta tuntuu lähinnä vittuilulta.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni kannatuksen katoamisessa on se näkökulmavirhe, että ajatellaan että äänestäjät ovat juosseet kaikki demareiden laariin. Eivät ole.
    Tosiasiassa ei mitään puoluekantaa ilmoittaneiden osuus on kasvanut tutkimuksissa. He ovat siellä.
    Ja osasta tiedetään kyllä minne on menty, ja mitä haikaillaan.

    Maassa on perusteilla montakin eri puoluetta, jotka ajavat perussuomalaisten vaihtoehtoa voimakkaampaa maahanmuuton rajoittamista. Tai ei oikeastaan maahanmuuton rajoittamista yleensä, vaan tietyistä suunnista maahan tulevien patoamista ennen väärään paikkaan joutumista.
    Hyviä syitäkin siihen on.
    Muun muassa se ettei tulijoille ole enää luvassa työmahdollisuuksia siihen malliin kuin aikaisemmin. Ei enää siis edes teoriassa.
    Eurooppa on turvapaikanhakijoillekin nykyään väärä suunta.
    Töitä on tekijöille Persianlahdella ( ! ) ja Aaasiassa.
    Siellä on terveen nuoren miehen tulevaisuus, ei alenevien ja katoavien tulonsiirtojen ja siirtolaisghettojen Euroopassa.
    Eurooppa ei kykene enää tarjoamaan mahdollisuutta elinikäiseen tulonsiirtolaisuuteen näin laajalle tulijoiden joukolla, mistä on ollut ja tulee olemaan kysymys. Europpa on kiinni, vaikka rajat on auki. Monessa mielessä kiinni. Vielä kaikki eivät sitä myönnä.

    Kai-Arin lista maahanmuuttopolitiikan tiukennuksista onkin oikein hyvä. Kauhulla onkin spekuloitu mahdollisuudesta että viime syksynä ja talvena hallituksessa olisivat olleet vihreät ja vasemmisto (mukaan lukien demarit) näistä asioista päättämässä.

    Seuraavissa vaaleissa maahanmuuttokriittisyys tulee sirpaloimaan puoluekenttää perussuomalaisten tontilla rajusti. Viisi - seitsemän prossaa menne pikkupuoluesiin että hulahtaa. Osa heidän ehdokkaistaan tulee pääsemään eduskuntaan, päätään aukomaan. Hallituksesta pudotaan tällä menolla. Vihreät ja vasemmisto tekevät paluun.

    Voi olla pieni toivo puoluejohdon vaihtamisessa riittävän kriittiseen tekijään ja toimijaan.
    Sellaiseen joka kykenee silti samalla yhteistyöhön ja poliittiseen kompromisseihin.
    Persut voisitte vaihtaa samalla myös nimenne.
    Olisi tavoiteltava jonkinlaista kansalaisliikkeen/ kansallisen pelastusrintaman (ok, se ei ole hyvä nimi, tulee mieleen jokin turkkilainen juntta, hah ha...) henkeä. Maltillisesti, kriittisesti, laillisesti, mutta riittävän radikaalisti.
    Kokeilkaa ennen kuin on myöhäistä.
    Ryhtymällä kvasidemaripuolueeksi, "ainoaksi oikeaksi työväenpuolueeksi" ette voita mitään. Hakaniemi osaa kyllä sen pelin parhaiten.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. "Vihreät ja vasemmisto tekevät paluun."

      Kyynel, tosiaan.

      Poista
  4. Tässä taitaa olla kaikki:

    https://sarastuslehti.com/2016/08/21/perussuomalaiset-ja-machiavelli/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarastuksen kirjoituksessa oli muutamia hienoja analyyseja, mutta Soinia ja ulkoministerin salkkua käsittelevä osuus oli täysi ohari.

      Timo Hännikäinen:

      "Joissakin perussuomalaisten hallitustaipaleen vaiheissa voi toki nähdä machiavellilaisen viekkauden elementtejä, mutta valitettavan puutteellisesti sovellettuna. Hyvä esimerkki on Timo Soinin päätös ottaa ulkoministerin salkku hänelle tyrkytetyn valtiovarainministerin salkun sijaan. Koska kaikkien tiedossa oli, että tuleva hallitus joutuisi tekemään kipeitä ja epäsuosittuja leikkauksia, Soini ei tietenkään halunnut asemaa, jossa saisi kansan vihat niskoilleen."

      Jos Hännikäinen olisi lukenut kunnolla Soinin muistelmat, asian todellinen laita olisi selvinnyt.

      Soinia oli ilmoittanut iät ja ajat sitten, ennen kuin hurjimmissa haaveissakaan oli tiedossa, että PS pääsisi hallitukseen, että hänen intohimonsa on ulkopolitiikka. Ja jos PS joskus hallitukseen pääsisi, hän haluaisi juuri ulkoministerin salkun.

      Kyse ei siis ollut mistään pelistä tai "machiavellimäisyydestä", vaan puhtaasta intohimosta ja rakkaudesta ulkopolitiikkaan.

      Soini on hoitanut ulkoministerin pestinsä erittäin hyvin, tehnyt yhteistyötä presidentin ja muiden tahojen kanssa. Kellään ei pitäisi olla nokan kopauttamista.

      Mielestäni muutkin PS-ministerit ovat onnistuneet hyvin, mitä puoltaa se, että "ministeribarometereissa" PS-ministerit ovat kärkipäässä peräkanaa heti Orpon jälkeen.

      Ylipäätään hallitusohjelma kikyineen on sellainen, että sen tulokset näkyvät myöhemmin.

      Ei Suomen talouden kohentamiseksi ole mitään ole poppakonsteja, niin syvällä kynnetään. Ensin vaaditaan "työtä ja työtä sekä verta ja kyyneleitä", ehkä sitten on sen hyvän jaon vuoro.

      Ylipäätään minusta tuntuu oudolta, että kaikenmaailman "hollitupahallitukset" sekä globalismi ja uusliberalismi ovat saaneet Suomen talouden solmuun, ja Perussuomalaisten pitäisi saada asiat kuntoon sormia näpäyttämällä. Odotukset ovat olleet ylimaallisen suuret.

      Poista
    2. Populismista Hännikäinen kirjoitti komeasti:

      "Populismi on terminä peräisin antiikin Roomasta ja tarkoittaa sellaista politiikantekoa, jossa pyritään suoraan yhteyteen kansalaisten kanssa virallisten instituutioiden ja kanavien ohi. Toisin kuin sanomalehtien poliittisista analyyseistä voisi päätellä, populismilla ei ole yhtenäistä sisältöä – se on pelkästään poliittinen tyyli. Se voi olla oikeistolaista, vasemmistolaista tai mitä vain. Nykyään termiä on vain alettu propagandistisesti käyttää pelkästään tietyntyyppisten näkemysten, kuten euroskeptisyyden ja maahanmuuttokielteisyyden edustajista, ikään kuin populismi olisi oma ideologiansa."

      Näin se juuri on.

      Populismi ei ole mikään poliittinen ideologia kuten nyt joka tuutista toitotetaan. Populismi on tapa toimia.

      Otetaan esimerkiksi nykyinen oppositiossa oleva SDP. Sen populistisempaa kielenkäyttöä ja demagogiaa mitä Antit Rinne ja Lindtman harrastavat ei aina oppositiossa ollut Perussuomalaisetkaan kyennyt tekemään. Suorastaan kateeksi käy.

      Opposition huutelu on sen perusoikeus ja kuuluu demokratiaan. Hauskinta on, että sanan "populismi" Suomeen lanseerasi voimalla aikoinaan juuri SDP:n pääministeri Paavo Lipponen.

      Kuten Hännikäinen totesi, Euroopasta löytyy hyvin erilaisia populistisia puolueita, yksi niistä on Suomen nyky-SDP.

      Poista