torstai 28. elokuuta 2014

Liki miljoona köyhää

Alta löytyy kaksi pysäyttävää uutista, toinen kertoo, että Suomessa on lähes miljoona köyhää. Toinen, hieman vanhempi uutinen kertoo, että Suomessakin köyhyydestä on tullut periytyvää.

Vaikka sanotaan, että suomalainen köyhyys on suhteellista köyhyyttä, köyhyys on aina köyhyyttä ja miljoona ihmistä on paljon.

Karmeinta suomalaisessa uusköyhyydessä on, että meilläkin köyhyydestä on tehty periytyvää. Köyhien joukkoon mahtuu monia lapsiperheitä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkija Reija Paananen sanoo, että ensisijaisesti meidän pitäisi päästä korjaavista toimista ongelmien ennaltaehkäisyyn.

Paanasen järkeenkäypä toteamus sanottiin ääneen kolmisen vuotta sitten. Vuodesta 2011 ei ole opittu mitään, päinvastoin, ongelmat hoidetaan aina mieluummin liian myöhään kuin aikaisin, jolloin olisi vielä ollut jotain tehtävissäkin.

Päiväkodeissa ja kouluissa ongelmat kyllä huomataan, mutta kun apua ennaltaehkäisevään toimintaan pyydetään, sitä ei tule. Päinvastoin, nyt säästetään kaikesta ennaltaehkäisevästä toiminnasta. Koulutuksellinen tasa-arvo on vaaravyöhykkeessä.

On selvää, että jälkijättöisyys tulee kalliiksi.

Suuri ikäluokka onnistui opiskelemalla ja tekemällä työtä nostamaan itsensä ylös köyhyydestä. Nyt opiskelu ei takaa mitään eikä työtä ole läheskään kaikille tarjolla.

Köyhyydestä on tullut periytyvää.


28.8. Yle
Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”

Sosiologian professorin mukaan Suomi on hyvä yhteiskunta korkeasti koulutetulle keskiluokalle ja duunareille, mutta köyhistä ei osata pitää huolta. Pitkään työttömänä ollut lahtelaisnainen on nähnyt lähipiirissään köyhyyden aiheuttamaa masennusta ja yksinäisyyttä.


12.1.2011 Demari
Köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät

Suomalaistutkimus paljastaa köyhyyden ja syrjäytymisen periytyvän. Suomen Akatemian rahoittama Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen ennakkotieto kertoo hälyttäviä tietoja suomalaislapsista.

Vanhempien köyhyys on määräävin tekijä, joka altistaa lapset pahoinvoinnille. Ero näkyy jo syntymäpainoissa. Myöhemmin lasten huostaanotto, mielenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat kohdistuvat sellaisiin lapsiin, joiden vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea.

- Lapsiperheiden köyhyys lisää kaikkia ongelmia. Esimerkiksi toimeentulotuen saaminen on suoraan periytyvää, tutkija Reija Paananen THL:stä sanoo.

Tällaisten vanhempien lapsista 70 prosenttia on itse saanut toimeentulotukea ennen 21 ikävuottaan. Yli puolella ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Lähes 40 prosentilla on rikosrekisteri ja mielenterveyshoitoja, 13 prosenttia käyttää psyykelääkkeitä.

- Ensisijaisesti meidän pitäisi päästä korjaavista toimista ongelmien ennaltaehkäisyyn. Meidän pitää kääntää päälaelleen koko systeemi. Vanhempien lisäksi pitää tukea kasvuympäristöjä, päiväkoteja ja kouluja, jotta hekin osaisivat huomioida nämä asiat, Paananen sanoo.

1 kommentti: